Helsinki 16.8.2002
Jukka Kemppinen
Vapaa julkaistavaksi Electronic Frontier Finland ry:n
kotisivuilla
Julkaistu Helsingin Sanomien mielipideosastossa 18.8.2002.
Ihmisten petkuttamisella ei ole mitään rajaa. Ääni- ja kuvalevyt
eivät nyt maailmaa kaada, mutta joskus sitä hermostuu, kun
määrättömän ahneet ihmiset valehtelevat niin että korvat heiluvat,
eikä kukaan sano edes vastaan.
Sanon vastaan. Nyt tulee markkinoille äänilevyjä, joiden
kopiointi on estetty. Eston kiertämisestä on tehty rangaistava
teko.
Omaan pussiinsa puhuvat piirit nimittelevät kopiointia
varastamiseksi ja vetoavat lakiin ja oikeuteen.
Se ei ole koskaan ollut lainvastaista, että kopioin ostamani
levyn soittaakseni sitä toisella vehkeellä esimerkiksi autossani,
jossa ei satu olemaan CD-soitinta.
Tätäkin väitetään nyt laittomaksi ja tämä estetään teknisellä
suojauksella. Kun ostat DVD-levyjä jenkeistä tai Amazonista, et voi
soittaa niitä Suomesta ostetulla soittimellasi, koska niissä on
”aluekoodi”.
Tekijänoikeuden haltijoiden logiikan mukaan minun pitäisi
varmaan lähettää sekä kenkäkauppaan että tehtaalle rahaa aina kun
kävelen kengillä, jotka olen ostanut kaupasta.
Ryhdyn vastaamaan kysymyksiini.
Tekijänoikeus on tämänpuoleinen ilmiö, ei tuonpuoleinen.
Järjestelmä on syntynyt eräänä aikana tiettyihin tarpeisiin. Kaksi
ihmistä ei voi käyttää samalla hetkellä samoja kenkiä. Kaksi tai
useat voivat käyttää samaa teosta. Siksi tekijän suoja kytkettiin
aikoinaan mm. kopiointiin ja levittämiseen ja siksi tekijänoikeuden
nimi on englanniksi copyright eli oikeus käsikirjoitukseen tai
kopioon.
Se maailma, jossa tämä lainsäädäntö syntyi ja kukoisti, on
muuttunut aivan toiseksi. Rikoslaissa määrättiin opiskeluaikoinani,
että törkeästä varkaudesta tuomitaan se, joka varastaa
”ulkona kedolla nukkuvalta”. Laki muutettiin.
Muutospaineet ovat jatkuvia. Kansalaisten on vaikea ymmärtää, miksi
auton varastaminen ei ole varastamista. Siksi että varkaus- niminen
teko on aikoinaan määritelty omaksi ottamiseksi. Varas aikoo pitää
saaliinsa. Autoja oli vähän, ja ihmiset olivat suhteellisen
yksimielisiä siitä, että jos ratsastaa yöjalkaan naapurin hevosella
tai ajaa tansseista kotiin toisen kaverin polkupyörällä, ei se ole
varkaus vaan luvatonta käyttöä. Hevonen kopistelee omille teilleen
ja polkupyörä on noudettavissa takaisin.
Tämä oli vanhaa aikaa, Nyt autoja on niin paljon ja varkaat
rikkovat niitä niin usein, että vain lakimieskunnan
muutosvastarinta on estänyt pykälien järkiinnyttämisen.
Tekijänoikeudessa ja muuten patenteissa ja tavaramerkeissä
tilanne on ihan sama. Digitaalisessa ympäristössä tilanteet ovat
toiste kuin käsin kosketeltavassa, fyysisessä maailmassa. Ne joilla
on ojat täynnä omia lehmiä, havaitsevat tietysti tilanteen
edullisuuden ja painavat lisää saippuaa mummun silmiin. Olen ollut
itse valiokunnissa asiantuntijana kuuntelemassa, miten lainsäätäjiä
kusetetaan. Suuri osa asiantuntijoista eli esimerkiksi virkamiehet
ja tuomarit, koettavat parhaansa mukaan tehdä niin kuin oikein on,
mutta eivät näe asiakseen miettiä, mitä olisi tehtävä, kun
”kauppiaat” ovatkin alkaneet käyttää venyviä
mittanauhoja ja puhallettavia painoja.
Sanon saman asian vielä kolmannen kerran, nyt vaikeasti:
immateriaalioikeuden normit ovat peräisin nousevan industrialismin
oloista 1800-luvulta, ja käsitteet lähinnä Kantin 1700-luvun
versiosta siitä muodon ja sisällön, idean ja ilmaisun, olion ja sen
nimityksen kahtalaisuudesta, joka oli päivän puheenaihe jo silloin
kun Sokrates oli lupaava nuori tiedemies. Viime vuosikymmeninä myös
fyysikot ja matemaatikot ovat havainneet, ettei edes määritelty,
formaali tiede mahdu yhteen maailmaan.
Miksi Kemppinen räyhää? Siksi että olen syvästi huolissani
tekijöiden oikeuksista. Pankaa merkille, lähes aina, kun joku
korottaa äänensä ”piratismista”, asialla on
tietokoneohjelmien, rytmimusiikin tai elokuvan tuottaja tai hänen
puhetorvensa – toisin sanoen menestyvä taho. Viihteessä noin
viisi prosenttia nimikkeistä (teoksista) saa noin 95 prosenttia
tuloista. Musiikki on suurempi bisnes kuin öljyteollisuus.
”Informaatioteollisuus” on suurten kansantalouksien
suurimpia alueita, koska siihen on tietysti luettava mukaan mm.
kirjastot, opetus ja tutkimus, jotka tietysti tukeutuvat kaikessa
aikaisempaan, hyväksi havaittuun aineistoon.
Rahoittajien alastoman taloudellisia etuja ajetaan mielikuvilla
sorretuista kirjailijoista ja taiteilijoista. Se on ruokotonta.
Laskun maksaa Sonera eli mm. suomalainen veronmaksaja. Arvatkaa
huviksenne, onko tietoverkoissa monia muita todella merkittäviä
ansaitsijoita kuin Microsoft ja Disney? Olkaa nyt ystävällisiä ja
miettikää tosissanne, miksi 3G- eli UMTS –hankkeeet tökkivät
Euroopassa ja miksi digi-televisio ei edisty.
Niin, kuka hyötyy siitä, että verkkoja eli välitysmekanismeja on
monenlaisia ja että ihmiset joutuvat maksamaan samasta asiasta
kerran toisensa jälkeen? Ellette tiedä, kuka omistaa Hollywoodin,
kysykää minulta tai menkää huutelemaan suoraan Wall Streetille,
mutta varokaa poliisia ja Presidentin Miehiä.