EFFI jakoi Isovelipalkinnot

Helsinki 4.6.2003
Lehdistötiedote
Vapaa
julkaistavaksi heti
Electronic
Frontier Finland – EFFI ry

Electronic Frontier Finland (EFFI) ry jakoi tänä vuonna toista kertaa
Isovelipalkinnot. Tapahtumalla pyritään turhaa ryppyotsaisuutta
välttäen kiinnittämään huomiota kansalaisten yksityisyyteen kohdistuviin
uhkiin “palkitsemalla” vuoden pahimmat yksityisyyden loukkaukset niin
julkisella kuin yksityisellä sektorilla Isovelipalkinnoilla ja lisäksi
vielä pienemmistä rikkeistä mahdollisilla kunniamaininnoilla. Tämän lisäksi
tapahtumassa palkittiin vuoden aikana eniten yksityisyyttä
puolustanut taho.

Palkintojen saajat päättää kansalaisilta tulevien ehdotusten pohjalta
vuosittain vaihtuva asiantuntijapaneeli. Tänä vuonna paneelin
puheenjohtajana toimi kansanedustaja Jyrki JJ Kasvi ja muina jäseninä
Johan Helsingius, Jukka Korpela, Tuomas Ojanen (professori, oikeustiede,
Helsingin yliopisto), Tere Vadén (professori, hypermedialaboratorio,
Tampereen yliopisto) ja Vuokko Lantz (tekniikan tohtori, Nokia Research
Center).

Yrityssarjassa Isovelipalkinnon sai Sonera teletunnistetietojen
laajamittaisesta luvattomasta käytöstä yrityksen kannalta kiusallisen
vuotajan selvittämiseksi. Paneelin puheenjohtaja Jyrki Kasvi kommentoi:
“Voittajasta ei ollut tänä vuonna epäselvyyttä. Soneran
teletunnistetietojen väärinkäyttö yritykselle kiusallisten vuotojen
paljastamiseksi oli suoritus, jolle on vaikea löytää edes
maailmanlaajuisesti vertailukohdetta. Väärinkäyttö vei kansalaisten
luottamuksen viestinnän luottamuksellisuuteen pitkäksi aikaa.”

Soneran dominointi näkyi muiden ehdotuksien vähäisyytenä.
Kunniamaininta päätettiin kuitenkin myöntää pitkän keskustelun jälkeen
Satamedia Oy:lle yrityksen “verotiedot tekstiviestillä” -palvelun
luomisesta ja erityisesti yrityksen vaivannäöstä ympäri maata
verotoimistoihin hajaantuneen tiedon kokoamisessa yhteen tietokantaan.
Jyrki Kasvi perustelee: “Sata-median liikeidea oli mielestäni pahinta
mahdollista tirkistelyviihdettä. Veropaperit ovat periaatteessa
julkisia, mutta kaikkea minkä laki teoriassa sallii, ei pidä mennä
tekemään”

Julkishallintosarjan voitti tänä vuonna YTV matkakorttihankkeellaan. YTV
sai jo viime vuonna kunniamaininnan samasta aiheesta, mutta vuoden
aikana saatu lisäinformaatio muodosti tarpeeksi painavan perusteen
asiaan palaamiseen.

Jyrki Kasvi kertoo perustelut: “Tässä tarinassa hämmentää se, että
ensin väitettiin, ettei seurannan poistaminen ole edes mahdollista, mutta
kun paine kävi lopulta liian suureksi, henkilökohtaisten matkatietojen
keruun lopettaminen oli yhtä-äkkiä hyvinkin helppoa. Tämä tapaus on
mielestäni hyvä esimerkki siitä, etteivät tietojärjestelmien kehittäjät
yksinkertaisesti tule edes ajatelleeksi, mitä tietoja heidän
suunnittelemansa järjestelmä kerää ja miksi — ja onko tietojen keruussa
mahdollisesti jotain ongelmia. Olisi ollut
aivan yhtä helppoa suunnitella ja toteuttaa järjestelmä, joka olisi
kerännyt YTV:n joukkoliikennepalvelun kehittämiseksi tarvittavaa
tietoa ilman, että tiedot olisivat olleet yksilöitävissä yksittäisiin
matkustajiin.”

Paneelisteista Vuokko Lantz kommentoi asiaa: “Matkustajatietojen kerääminen
ja arkistointi oli mielestäni heikosti perusteltua sekä tiedotus asian
tiimoilta on ollut puutteellista ja epäluotettavan oloista.” Jukka Korpela
lisää vielä: “Nimettömän, haltijakohtaisen matkakortin käyttö on selvästi
kalliimpaa kuin
henkilökohtaisen matkakortin. Yksityisyydestä tehdään siis
kauppatavaraa: maksa enemmän, niin me emme valvo ja kirjaa, missä
milloinkin kuljet.”

Julkishallintosarjassa kunniamaininta myönnettiin Yhdysvalloille.
Perusteluna oli maan pyrkimykset ulottaa valvontatoimenpiteet myös
muihin maihin eli kuten Kasvi summaa: “Yhdysvaltojen viime aikojen
toimet vaikuttavat radikaalisti myös Suomen yksityisyystilanteeseen”
Erityisenä perusteena oli lisäksi laajojen matkustajatietojen kuten
ruokavalion vaatiminen eurooppalaisilta lentoyhtiöiltä.

Yksilösarjassa ei palkintoa tänä vuonna myönnetty sopivien ehdokkaiden
puuttuessa. “Tässä sarjassa myönnetään palkinto vain, jos joku yksilö
on kunnostautunut todella yksilönä eikä virka-asemansa tai yrityksensä
kautta”, tarkentaa panelisti Johan Helsingius.

Positiivisen palkinnon saivat tänä vuonna suomalaiset
Internet-operaattorit, jotka ovat aktiivisesti toimineet eri
lainsäädäntöhankkeissa Internetin liiallista valvontaa vastaan. Tämän
seurauksena Suomessa ei tällä hetkellä tallenneta Internetin
liikennetietoja vain varmuuden vuoksi vaan vasta tuomioistuimen
luvalla perustellusta syystä. “Ajatuksena siis on, että ei palkita vain
negatiivisesti profiloituneita, vaan myös tahoja, jotka ovat aidosti
edistäneet yksityisyyden toteutumista”, perustelee Tuomas Ojanen
paneelista. Kunniamaininta myönnettiin ehdollisesti Finnairille yhtiön
kieltäydyttyä luovuttamasta matkustajatietoja Yhdysvaltoihin.
Ehdollisuuden syynä on tilanteen keskeneräisyys eli paneeli edellyttää,
että yritys myös säilyttää linjansa vastedes.

Lisätietoa

Isovelipalkinnot 2002: http://www2.effi.org/yksityisyys/bb2002/index.html

Big Brother Awards International: http://www.bigbrotherawards.org/

Ville Oksanen
Varapuheenjohtaja, Electronic Frontier Finland
ry
ville.oksanen@effi.org
040 536 8583

Jyrki Kasvi
Kansanedustaja, paneelin puheenjohtaja
Jyrki.Kasvi@eduskunta.fi
(09) 4321

Perustelut

1. Big Brother – Yrityssarja

Palkinnon saaja:

Sonera.

Kyseessä on törkeä teletietojen väärinkäyttö jopa kansainvälisessä
mittakaavassa, missä oli mukana suuri joukko yrityksen ylintä johtoa.
Väärinkäytöllä pyrittiin kaiken lisäksi “isovelimäiseen” lopputulokseen eli
saamaan selville, kuka vuotaa tietoja yrityksen ongelmista
tiedotusvälineille. Tästä suorituksesta vielä pahemmaksi laittaminen vaatii
jo todellista yrittämistä. Bonuspisteet tulevat yritykselle
työharjoittelijan päästämisestä jakamaan yrityksen tiedostoja kaikille
tietyn vertaisverkon käyttäjille, mistä tosin ilmeisesti selvittiin pelkällä
säikähdyksellä.

Kunniamaininta:

Satamedia Oy

Yritys on vaivoja säästelemättä koonnut ympäri maata sijainneet
verotiedot kattavaksi sähköiseksi tietokannaksi, mistä kuka tahansa on
voinut tarkistaa esimerkiksi naapurinsa taloudelliset tiedot. Lisäksi
verotietojen tilaaminen on tehty vielä mahdollisimman helpoksi, eli
tiedot sai tekstiviestin avulla. Valitettavasti vain sellainen pieni
asia kuin henkilötietolaki näyttää muodostuneen tämän nerokkaan
palvelun esteeksi ja näin naapurin tai työkaverin yksityisyyden
murtaminen tältä osin on ainakin hiukan hankalampaa.

Lisätietoa: http://www.satamedia.fi/

2. Big Brother – Julkishallinto.

Palkinnon saaja:

YTV:n joukkoliikenne.

YTV tekee legendaarisen nousun viime vuoden kunniamainitusta tämän vuoden
palkinnonsaajaksi. Ensin matkustajatietoja ei muka kerätty, sitten niitä oli
pakko kerätä mukaan lukien matkustajan henkilötunnus. YTV:n mielestä
ongelmaa ei kuitenkaan ollut koska :” Ei ole mitään intressiä seurata yhden
ihmisen matkustamista” Samaan aikaan YTV oli toki valmis myöntämään myös
anonyymejä “yrityskortteja”, mutta näiden hinnoittelu oli tehty liian
kalliiksi normaalille yksityisyydestään huolissa olevalle kansalaiselle.

Lopulta vasta tietosuojavaltuutetun aggressiivisen väliintulon jälkeen
oltiin valmiita luopumaan keräämisestä. Yritys upean ihmisten liikkumista
kontrolloivan järjestelmän luomiseksi pysähtyi näin viime metreillä.
Toisaalta, kyky valvotaan on edelleenkin sisäänrakennettuna järjestelmään,
ehkä vielä jonain päivänä se saadaan kytkeä taas päälle esimerkiksi
järjestäytyneen rikollisuuden kitkemiseksi?

Kunniamaininta:

Yhdysvallat

Kaikki, mitä tapahtuu Suomessa on melko pientä puuhastelua verrattuna
siihen, mitä tapahtuu Atlantin toisella puolella. Matkustajien pidätykset ja
rautoihin laitto rajalla, tietokantojen keräämistä ruokailutottumuksista ja
muut viime aikaiset toiminnot ovat ehkä vasta vain alkua. Jatkossa maa
suunnittelee keräävänsä tietoa “Information Awarness” – hankkeen kautta ihan
kaikesta mitä ihminen sähköisesti tekee esimerkiksi luottokortillaan
Tämä ei olisi kuitenkaan iso ongelma Suomella, mutta USA ei pelkästään
tyydy lisäämään
kontrollia rajojensa sisäpuolella vaan painostaa samaan aikaan muitakin
maailman valtiota ottamaan nämä samat tai vielä rajummat toimet käyttöön
parhaita Orwellilaisia perinteitä kunnioittaen. Tätä kautta tulee myös
liittymä Suomeen, eli varsinaisena kunniamaininnan perusteena on
lentoyhtiöiden matkustajatietojen vaatiminen vastoin Suomen ja EU:n
tietosuojalainsäädäntöä.

Lisätietoa:

http://www.epic.org/privacy/profiling/tia/
http://www2.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2003-05-05.html

3. Big Brother – yksilösuoritus

Kuluneen vuoden aikana ei tehty niin ansiokasta yksilösuoritusta, että
palkintoa voitaisiin myöntää.

** Positiivinen tunnustus tehdystä työstä sananvapauden puolesta **

Positiivisen tunnustuspalkinnon saaja:

Suomalaiset Internet-palveluntarjoat.

Perustelu: Suomalaiset internet-palveluntarjoajat (ISP:t) ovat osoittaneet
syvää vakaumusta taistelussa laajenevaa Internetin sääntelyä vastaan.
Pitkälle heidän “lobbauksensa” ansiosta Suomessa ei ole tällä hetkellä
pakollista internet-liikennetietojen tallentamisvelvollisuutta, mikä on
ollut uhkana monenkin eri lain kautta. Erityisesti viime vuonna
Isovelipalkinnon saaneen sananvapauslain käsittelyn yhteydessä ISP:t
näkivät hyvin runsaasti vaivaa järkevän lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Toiminnan taustalla on luonnollisesti myös kaupalliset syyt, mutta myös
selvä näkemys siitä, että asiakkaiden yksityisyyden kunnioittaminen on
täysin keskeistä alalla.

Lisätietoja: http://www2.effi.org/sananvapaus/

(Ehdollinen) kunniamaininta:

Finnair on osoittanut suoraselkäisyyttä kieltäytymällä luovuttamasta
matkustajatietoja USA:aan. Koska tapaus on kuitenkin vielä kesken, raati ei
katso voivansa antaa vielä tässä vaiheessa varsinaista palkintoa vaan toivoo,
että Finnair säilyttää linjansa seuraavaan Isovelipalkintojenjakoon asti, missä
asia voitaisiin korjata.

Lisätietoja:
http://www.edri.org/cgi-bin/index?funktion=view&id=000100000085
http://www2.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2003-05-05.html
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20030506KO7


Electronic Frontier Finland – EFFI ry on perustettu käyttäjien ja
kansalaisten oikeuksien puolustamiseen Internetissä. Yhdistys pyrkii
vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta,
tekijänoikeudesta ja yksityisyyden suojasta Suomessa ja Euroopassa. EFFI on European Digital Rightsin perustajajäsen ja Global Internet Liberty Campaignin jäsen.
Lisätietoja EFFIn kotisivulta osoitteessa http://www2.effi.org/.