Isoveli-palkinnot jakoon perjantaina 19.2.2010

Helsinki 9.2.2010
Vapaa julkaistavaksi heti
Lehdistötiedote
Electronic Frontier Finland – Effi ry

Effi: Isoveli-palkinnot jakoon perjantaina 19.2.2010

Effi jakaa perjantaina 19.2.2010 perinteiset Isoveli-palkinnot
parhaiten orwellilaista valvontayhteiskuntaa vuonna 2009 Suomessa
edistäneille yksilölle, viranomaiselle ja yritykselle. Palkitsemalla
“upeimmat” suoritukset kansalaisten yksityisyyden loukkaamisessa
järjestö haluaa kiinnittää huomiota perusoikeuksiin kohdistuviin
uhkiin. Lisäksi annetaan positiivinen Winston Smith -palkinto
yksityisyyttä ja perusoikeuksia ansiokkaasti puolustaneelle
henkilölle.

Palkittavat valitsee vuosittain vaihtuva asiantuntijaraati yleisöltä
tulleiden ehdotusten perusteella. Tänä vuonna raadin muodostavat
Internet-aktiivi Johan “Julf” Helsingius, teknologiayrittäjä Harri
Hursti, tietotekniikan tutkija Timo Kiravuo, kansanedustaja Martti
Korhonen, politiikan tutkija Iivi Masso, valtiosääntöoikeuden
professori Veli-Pekka Viljanen ja Effin puheenjohtaja Tapani
Tarvainen.

Tämänvuotinen Isoveli-gaala on Suomen kuudes. Aiempina vuosina on
palkittu mm. oikeusministeriö sähköisestä sananvapauslaista (2002) ja
sähköisestä äänestämisestä (2008), Tanja Karpela kirjastojen
internet-sensuurista (2005) ja pääkaupunkiseudun joukkoliikennelaitos
YTV kansalaisten liikkumista valvovasta matkakorttijärjestelmästä (2003).

Tapahtuma pohjautuu englantilaisen Privacy Internationalin luomaan Big
Brother Awards -konseptiin. Kansainvälinen perinne aloitettin vuonna
1998 Lontoossa ja palkintoja on jaettu noin tusinassa maassa vuosittain.

Tapahtuma järjestetään Hotelli Tornissa kello 16-19.
Kiinnostuneita median edustajia pyydetään ilmoittautumaan
etukäteen tarjoilun mitoittamiseksi mieluiten sähköpostitse
osoitteella effi@effi.org.

Lisätietoja:

Tapani Tarvainen
Puheenjohtaja, Electronic Frontier Finland ry
040 729 3479

Mikko Rauhala
varapuheenjohtaja, Electronic Frontier Finland ry
044 339 3733

[1] http://www2.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2008-10-25-isoveli-palkinnot.html
[2] http://www2.effi.org/julkaisut/tiedotteet/lehdistotiedote-2007-10-24.html
[3] http://www2.effi.org/tapahtumat/bb-seminaari-07-videot.html
[4] http://virpi.kauko.org/isoveli07/
[5] http://www2.effi.org/yksityisyys/bb2005/index.html
[6] http://virpi.kauko.org/bb05/
[7] http://www2.effi.org/yksityisyys/bb2003/index.html
[8] http://www2.effi.org/yksityisyys/bb2002/index.html
[9] http://www.bigbrotherawards.org/

Electronic Frontier Finland ry on perustettu puolustamaan kansalaisten
sähköisiä oikeuksia. Tällaisia ovat esim. oikeus sensuroimattomaan
viestintään, kohtuullisiin käyttöehtoihin digitaalista sisältöä
ostettaessa sekä vapaus kehittää ja julkaista avoimia tietokoneohjelmia.
Yhdistys herättää keskustelua ja pyrkii vaikuttamaan muun muassa
lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta ja tekijänoikeudesta Suomessa ja
Euroopassa. Mielestämme yksityisyyttä ei saa rikkoa, spämmäys tulee
kieltää ja ohjelmistoideapatenteista on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Lisätietoja Effin kotisivulta http://www2.effi.org/