EFFI:n lausunto kansallisesta laajakaistastrategiasta

Tämä lausunto on saatavana myös muissa formaateissa:


Helsingissä 2.1.2003
Lausunto Liikenne- ja viestintäministeriölle

Ehdotus kansalliseksi laajakaistastrategiaksi

EFFI ry pitää kestävän tietoyhteiskuntakehityksen kantavina arvoina:

  • vallan hajauttamista,
  • informaation vapautta ja
  • oikeutta yksityisyyteen

Näiden arvojen pohjalta EFFI ry esittää seuraavaa ehdotuksesta kansalliseksi laajakaistaohjelmaksi (EKLS):

  1. EFFI:n näkemyksen mukaan EKLS on ensinnäkin tällä hetkellä vielä “liian
    harmaa ja väritön” ja vailla todellista kunnianhimoa. Valitettavasti tuntuukin
    siltä, ettei ohjelmalla pyritä hakemaan oikeasti innovatiivisia ratkaisuja vaan
    lähinnä pyritään pitäytymään status quo:ssa. Suomi on tällä hetkellä jäänyt
    kuitenkin pahasti jälkeen laajakaistayhteyksien toteuttamisessa ja jo
    maantieteellisten tekijöiden vuoksi tarvittaisiin todella uusia lääkkeitä,
    mikäli maamme haluttaisiin nostaa nopeasti takaisin johtavaksi Internetin
    hyödyntäjäksi.

    EFFI:n mielestä ratkaisuja, joilla voisi olla merkitystä erityisesti koko
    maan kattavien laajakaistapalveluiden toteuttamisessa, mutta joita ei juuri
    mainita ohjelmassa, ovat esimerkiksi:

    • Laajojen ilmaisten taajuuskaistojen avaaminen teknologisille kokeiluille
      (ultra wideband software radio tms.), joista syntyisivät WLAN:n seuraajat ja
      jotka mahdollistaisivat erityisesti harvaan asuttujen alueiden verkottamisen
      merkittävästi kaapelointia halvemmalla.
    • Kuntien ja valtion toimitilojen (koulut, kirjastot, virastot jne.) käyttö
      langattomien laajakaistayhteyksien tarjoamiseen kunnan asukkaille
      asiakaspäätteiden sijaan.
    • Osuuskuntapohjaisten verkkoyhteyksien rakentaminen tilanteissa, joissa muu
      kaupallinen toiminta ei ole kannattavaa esimerkiksi harvan asutuksen
      vuoksi.
    • Rakennusmääräysten aggressiivinen käyttö valokuidun yleistämiseksi
      rakennuksissa.
    • Luopuminen teknologianeutraalisuuden periaatteesta tilanteissa, joissa se
      ei yksinkertaisesti toimi.
  2. Oikeus yksityisyyteen tulee olla rikkomaton perusoikeus myös
    laajakaistaverkoissa. Yksilön oikeudet unohdetaan liian helposti jos ajatellaan
    vain markkinoiden toteutumista. Esimerkiksi EKLS:ssa lähdetään valitettavasti
    juuri liikkeelle siitä, että tietoturvaa tarvitaan ensisijaisesti
    liiketoiminnan ja asioimisen varmistamiseksi. Näin ei ymmärretä, että oikeus
    yksityisyyteen tulee nähdä itseisarvona, ei välineenä.

    EFFI ry esittää, että ohjelmassa otettaisiin huomattavasti nykyistä
    voimakkaammin kantaa kansalaisten yksityisyyden suojelemisen puolesta.
    Konkreettisesti tämä voidaan toteuttaa lisäämällä toimenpiteisiin kohta, jossa
    sitoudutaan irti kaikista hankkeista, joilla toteutettaisiin liikennetietojen
    tallentamisvelvollisuus (data retention) laajakaistaoperaattoreille. Toiseksi
    ohjelmassa tulisi selvästi linjata, että tuomioistuimille kuuluvia oikeuksia
    määrätä yksityisten ihmisten viestintäyhteyksien tarkkailemisesta tai poliisin
    valvontaoikeutta ei tule koskaan antaa “yksityispoliiseille” tai muuten
    demokraattisen valvonnan ulkopuolella oleville tahoille.

  3. EFFI ry:n näkemyksen mukaan tekijänoikeuksien kansainvälinen kehitys antaa
    aihetta huoleen. Joissakin maissa on tietoyhteiskunnan peruspalveluita
    (Internetin hakukoneet, keskusteluryhmät) jouduttu sensuroimaan
    tekijänoikeuksien omistajien painostuksen vuoksi ja vastaava voi olla edessä
    Suomessa. Samalla laajakaistaverkkojen tarvitsemien palveluiden kehittäminen on
    vaikeutunut oikeudellisten riskien vuoksi. EFFI ry painottaa, että informaation
    vapauden ja oikeuden tehdä teknisiä innovaatioita tulee olla etusijalla
    suhteessa immateriaalioikeuksiin.

    Konkreettisina esityksinä strategiassa tulee olla EFFI:n mielestä:

    • Tulevissa WIPO:n Broadcast-sopimusneuvotteluissa Suomen tulee olla, että
      kehitettävillä teknologioille ei aseteta rajoja sisältötuottajien monopolien
      suojaamiseksi ja näin ns. broadcast-flag jätettäisiin pois sopimuksesta (tämä
      on syytä myös mainita ohjelman toimenpide-osioissa).
    • Pakkolisensoinnin nykyistä merkittävästi laajentaminen tekijänoikeuden
      alaiseen materiaalin käyttöön sisältöpalveluiden mahdollistamiseksi ja uuden
      neutraalin toimielimen luominen hinnoittelupäätösten nopeuttamiseksi.

Kunnioittavasti,

Ville Oksanen
puheenjohtaja

Electronic Frontier Finland EFFI ry
PL 239, 00101 Helsinki
http://www2.effi.org/

Electronic Frontier Finland – EFFI ry on perustettu käyttäjien ja
kansalaisten oikeuksien puolustamiseen Internetissä. Yhdistys pyrkii
vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta,
tekijänoikeudesta, ohjelmistopatenteista ja yksityisyyden suojasta Suomessa ja
Euroopassa. EFFI on European Digital Rightsin perustajajäsen ja Global Internet
Liberty Campaignin jäsen.