Avoin kirje Yleisradio Oy:lle

Helsinki 30.4.2003
Avoin kirje
Electronic Frontier Finland – EFFI
ry

Hyvä Yleisradio Oy,

EFFIn piirissä on herännyt keskustelua siitä, miten Yleisradio
voisi muokata toimintaansa tietoyhteiskuntaa tukevampaan suuntaan
samalla myös edistäen nykyistä enemmän laissa määriteltyjen
tarkoitustensa toteutumista.

Keskustelun kirvoitti maanantaina 28.4.2003 klo 12.12 lähetetty
Yle X:n kopiosuojauksista kertonut ohjelma, johon haastateltiin
myös EFFIn puheenjohtajaa, Mikko Välimäkeä. Jotkut jäsenemme
olisivat halunneet kuulla ohjelman jälkikäteen, mutta Yleisradiolta
kysyttäessä sen levittäminen verkossa kiellettiin mainiten lisäksi,
että tämä pätee vastaisuudessakin. Mielestämme tämä kanta on melko
lyhytnäköinen eikä kovin hyvin sopusoinnussa Yleisradion
toimintaperiaatteiden kanssa.

Lainataksemme lakia Yleisradio Oy:stä 22.12.1993/1380
oleellisimmilta kohdiltaan:

7 §

Julkinen palvelu

Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja
radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen
jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. […]

Toiminnan tulee julkisen palvelun erityisinä tehtävinä:

  1. tukea toimivaa kansanvaltaa tarjoamalla yhteiskunnallisista
    kysymyksistä monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja,
    myös vähemmistöryhmille ja erityisryhmille;
  2. tukea, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria ja välittää sen
    tuloksia jokaisen saataville;
  3. edistää ohjelmiston sivistävää luonnetta, tukea kansalaisten
    opiskelua ja tarjota hartausohjelmia;

[…]

EFFIn mielestä Yleisradion laissa säädettyjä tarkoitusperiä ei
palvele materiaalin levittämisen rajoittaminen, ja täten teidän
tulisikin antaa avoin lupa tallentaa ja kopioida Yleisradion
omistamaa tekijänoikeuden alaista materiaalia vapaasti. Tämä
esimerkiksi edistäisi kotimaisen kulttuurin tuloksien välittämistä
jokaisen, myös vähemmistöryhmien, saataville, ja tukisi täten myös
kansalaisten itseopiskelua. Ylipäätään olisi EFFIn mielestä vain
kohtuullista, että Yleisradio Oy:n kaltaisen julkisrahoitteisen
instanssin tuotokset olisivat myös mahdollisimman julkisesti
käytettävissä. Erityisesti nykyisin käytettävissä olevat nopeat
Internet-yhteydet ja halpa tallennuskapasiteetti mahdollistaisivat
Yleisradion materiaalin nykyistä vaivattomamman sekä joustavamman
esitysaikatauluista riippumattoman saatavuuden, kunhan verkon
käyttäjät voisivat oma-aloitteisesti mutta luvallisesti niitä
käyttää tähän tarkoitukseen.

EFFI toki ymmärtää, ettei Yleisradiolla ole tekijänoikeuksia
kaikkeen esittämäänsä materiaaliin. Täten Yleisradion tulisikin
selkeästi merkitä itse omistamansa ohjelmisto esimerkiksi
ohjelmalistauksiinsa. Mikäli taas muuten Yleisradion omistamaan
materiaaliin sisältyy muidenkin tahojen hallinnoimaa
tekijänoikeuden alaista materiaalia, tulisi toki silti sallia
ohjelman muokkaus ja levitys siten, että mainitunlainen materiaali
on siitä peitetty tai leikattu pois, tai siten, että levittäjä itse
suorittaa asianmukaiset korvaukset muun kuin Yleisradion omistaman
materiaalin oikeuksien hallinnoijalle. Asian helpottamiseksi
voitaneen käytännössä merkitä ohjelmia esimerkiksi siten, että
musiikkiosuudet poistettuna (tai asiasta erikseen asianmukaisten
tekijänoikeusjärjestöjen kanssa sovittaessa) niitä on lupa
levittää.

Toivomme, että ryhtyisitte aktiivisesti tutkimaan
kuvatunkaltaisia mahdollisuuksia avata materiaalinne
levitysoikeuksia kansalaisten tiedonsaannin edistämiseksi.

Tämä kirje julkaistaan EFFIn WWW-sivustolla osoitteessa
<URL:http://www2.effi.org/>.
Myös vastauksenne tähän kirjeeseen voidaan julkaista.

Kiittäen huomiostanne,

Mikko Rauhala
EFFI ry:n hallituksen jäsen
Mikko.Rauhala@effi.org