Suomessa vallitsee tällä hetkellä syvä epäluottamus IT-ammattilaisten ja poliittisten päätöksenekijöiden välillä. Ilmiön konkretisoituu hallituksessa tietoyhteiskunta-asioista vastaavan ministeri Suvi Lindenin eroa vaativassa verkko-addressissa, mutta kyse on (yhtä ministeriä) laajemmasta ja systemaattisemmasta ongelmasta. Suomessa poliittinen järjestelmä on yksinkertaisesti osoittautunut epäpäteväksi tekemään mitään tietotekniikkaa viistäviä päätöksiä.
Maaniseksi menneen nettisensuurikeskustelun lisäksi tuoreena esimerkkinä IT-lehdissä on ollut VTV:n raportoima viime hallituskauden tietoyhteiskuntahankkeiden uskomaton epäonnistumisprosentti. Vai mitä muuta voidaan sanoa seuraavasta listasta?
1. Oulun seudun päivähoidon verkkopalvelut EI TOIMI
2. Vanhusten verkkopalvelu Lieksassa EI TOIMI
3. Vanhusten verkkopalvelu Hämeessä EI TOIMI
4. Tavaraliikenneluvan verkkopalvelu TÄMÄ TOIMII!
5. Päivähoidon mobiilipalvelut Lahdessa EI TOIMI
6. Projektien arviointia koskeva konsultointipalvelu EI TOIMI
7. Etelä-Karjalan sähköiset tietoverkkopalvelut EI TOIMI
8. Pohjois-Lapin sähköiset hallintopalvelut EI TOIMI
(lähde Muukkonen,Talouselämä, 2008)
Lista puhunee omaa mykistävää kieltänsä. Tietoyhteiskuntaohjelmassa tehtiin toki muitakin asioita kuin edellä mainittuja alueellisia hankkeita. Lisäksi ongelmat hankkeissa olisivat olleet osittain suhteellisen helposti korjattavissa, mutta tiettyjen yhtiöiden endeeminen arroganssi ei tähän ilmeisestikään taipunut vaan:
“..Esimerkiksi Oulussa Tieto-Enator ja WM-data rakensivat päivähoidon verkkopalvelujärjestelmää. Yhtiöt eivät kuitenkaan suostuneet avaamaan tietojärjestelmiensä rajapintoja toisilleen, koska sopimuksessa ei sitä edellytetty.”
Omasta näkökulmastani tietoyhteiskuntaohjelman suurin epäonnistuminen olikin siinä, ettei ohjelmassa edes pyritty tutkimaan, missä nykyjärjestelmässä on suurimmat ongelmat (hallinnon lukittautuminen TE:n ym. suljettuihin järjestelmiin) ja miettiä miten näihin voitaisiin puuttua (määräämällä avoimet rajapinnat ja standardit pakolliseksi kaikkiin valtion ja kuntien IT-hankkeisiin Norjan ja Tanskan mallin mukaisesti). Lopputulos ei kieltämättä ollut iso yllätys, koska tiedossa oli ketkä asioista olivat päättämässä.
Terveydenhuoltoa koskevien tietojärjestelmien ongelmista on ollut myös runsaasti julkista keskustelua. Erityisesti 45 minuuttia-ohjelma on kunnostautunut ongelmien tuomisessa esiin. On pelättävissä, että VTV:n raportin kirjoittaneen Voutilaisen pelot osoittautuvat tältä osin valitettavan profeetalliseksi:
“Vaarana on, että myös tulevat terveydenhuollon järjestelmäintegroinnit epäonnistuvat. Samat yritykset ovat mukana suunnitelluissa hankkeissa”, ylitarkastaja Voutilainen pelkää
Esimerkkilista jatkuu toki tästä. Viime hallituskaudella suurimmat laineet sai aikaiseksi kulttuuriministeri Karpela, joka ajoi ensin läpi tekijänoikeuslain muutokset, joita vastustivat “masinoijien” lisäksi mm. kaikkien poliittisten puolueiden nuorisojärjestöt, mikä on tiettävästi ainutkertaista. Tämän jälkeen hän innostui kirjastoihin ja kouluihin asennettavista sensuuriohjelmistoista. Näistä jälkimmäinen hanke sentään hyytyi yleiseen passiiviseen vastarintaan. Eduskunta hyväksyi myös mm. yleisen tallennusvelvollisuuden teletiedoille (mitä vastustettiin mm. EU:n laajuisella verkkovetoomuksella) ja tuki laajaa tietokoneohjelmien patentointia (mm. vastoin Linus Torvaldsin kantaa ).
Mitä tilanteelle tulisi sitten tehdä? Kansanedustajien kouluttaminen aihepiiristä ja tulevaisuusvaliokunnan muuttaminen IT-asioita koskevien lakiasioiden erikoisvaliokunnaksi voisivat olla pieniä, mutta konkreettisia askelia. Parhaan ratkaisun saattaisi tarjota kuitenkin ulkoministeri Kanervan idea kutsua alle 30-vuotiaat osaksi ulko-ja turvallisuuspoliittista päätöksentekoa:
“Idea on saada freesi, sanoisinko internet-sukupolven näkökulma siitä, miten ihmiset, joiden tulevaisuudesta tässä on keskeisesti kysymys, näkevät uuden avoimen maailman ja Suomen paikan tässä”, ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) luonnehti..”
Samaa ratkaisua voisikin lämpimästi suositella myös ministeri Lindenille: hajoita nykyinen “arjen tietoyhteiskuntaohjelman neuvottelukunta” ja korvaa se ulkominiseteriön mallin mukaisella nuorisotiimillä. Lopputulos ei voi ainakaan olla huonompi kuin nykytila!