Blogisarjassa keskitytään analysoimaan nyt valmisteilla olevaa tiedustelulakipakettia.
Tiedustelulaki: kohti massavalvontaa?
Tämä analyysi perustuu julkaisuihin “Siviilitiedustelulainsäädäntö, Siviilitiedusteluryhmän mietintö, Sisäministeriön julkaisu 8/2017” sekä “Ehdotus sotilastiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi, Työryhmän mietintö, Puolustusministeriön julkaisu 4/2017”
Massavalvonnalle ei ole yhtä määritelmää, mutta yleisesti ottaen termi viittaa suurten ihmismäärien systemaattiseen valvontaan, jossa tiedusteluviranomaiset käsittelevät, keräävät, tallentavat ja analysoivat massiivisia määriä viestintään liittyviä tietoja.
Kuten esimerkiksi Euroopan parlamentin ja Euroopan neuvoston päätöslauselmista, sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksistä käy ilmi, viranomaisten valvontamekanismeja tarkastellessa on tehtävä ero lailliseen tiedonhankintaan, joka on tarkasti säädeltyä, niin uhkaperustaltaan kuin tiedonhankinnan kohteena olevien henkilökategorioiden osalta kohdennettua, perusteltua, konkreettiseen epäilyyn perustuvaa, ehdottoman välttämätöntä ja valvottua. [1] Tällainenkin tiedonhankinta voi yhä olla erityisesti perinteisiin tiedonhankintamekanismeihin verrattuna massiivista, mutta se vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa katsotaan oikeutetuksi.
Toisaalta viranomaisilla on teknisesti mahdollisuus harjoittaa myös kohdentamatonta, erittelemätöntä ja konkreettiseen epäilyyn perustumatonta systemaattista valvontaa, jossa tietojen keruu ja käsittely on niin laajamittaista, että lähes kenen tahansa, myös alkuperäiseen operaatioon liittymättömien henkilöiden tietoja joutuu tiedusteluviranomaisten toiminnan kohteeksi. Tällaista massavalvontaa ei kansainvälisesti pidetä ihmisoikeuksien ja demokratian toteutumisen kannalta hyväksyttävänä. [2]
Nyt onkin siis tärkeää analysoida Suomessa vireillä olevaa tiedustelulakipakettia tässä valossa. Blogisarjan ensimmäisessä osassa tarkastelemme lakihankkeen perusteita: mitä tiedustelulakihankkeella oikeastaan tarkoitetaan, mitkä ovat sen keskeiset päämäärät ja millä perustein sitä ehdotetaan.
Mitä tapahtuu?
Viranomaisten toimivaltuuksia lisätään, rikos- ja henkilöperustaisuudesta irtaannutaan
Tiedustelulakiehdotuksella pyritään lisäämään suojelupoliisin ja puolustusvoimien tiedon hankintaan ja käsittelyyn liittyviä toimivaltuuksia merkittävästi. Keskeisin muutos kohdistuu siihen, että viranomaisten tiedonhankintatoimivaltuudet ovat aiemmin olleet sidotut rikoksen ennalta estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen sekä joissain tapauksissa vaaran torjumiseen. Täten toimivaltuudet ovat myös samalla olleet henkilöperusteisia. Tähän asti salaisia tiedonhankintakeinoja on siis voitu kohdistaa vain sellaiseen henkilöön tai käyttää hankittaessa tietoa vain sellaisen henkilön toiminnasta, jonka on voitu perustellusti olettaa tulevaisuudessa syyllistyvän tai jo syyllistyneen tiettyyn rikokseen tai sellaisen valmisteluun. Taustalla on siis täytynyt olla konkreettinen epäilys henkilön liittymisestä tiedonhankinnan kohteena olevaan toimintaan. Kohdehenkilön henkilöllisyys on sinänsä voinut olla tuntematon, mutta henkilö on tullut voida yksilöidä vähintään henkilön roolin tai tehtävän kautta.
Lakiuudistuksen myötä viranomaisten suorittaman tiedonhankinnan rikos- ja henkilöperustaisuudesta irtaannuttaisiin. Nyt ehdotetaan, että tiedonhankintatoimivaltuuksien erityiset edellytykset määriteltäisiin uhkalähtöisesti. Yleisesti ottaen tämä tarkoittaisi, että Suomen kansallista turvallisuutta suoraan tai välillisesti uhkaavasta toiminnasta voitaisiin hankkia tietoa esimerkiksi jo siinä vaiheessa, kun toiminta konkretisoituessaan olisi rikos, mutta johon ei vielä voida kohdistaa konkreettista ja yksilöityä rikosepäilyä. Toisaalta tietoa voitaisiin hankkia myös toiminnasta, joka ei Suomen lain mukaan olisi rikos eikä sellaiseksi voisi muodostuakaan.
Mietinnöissä mainitaankin, että tiedustelun tärkeimpiä tehtäviä on tuottaa tietoa Suomen toimintaympäristöstä, sen muutoksista ja niistä syntyvistä mahdollisuuksista ylimmän valtionjohdon, sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen tavoitteenasettelun, päätöksenteon ja vaikuttamisen tueksi ja perustaksi. Tiedustelun tavoitteena ei siis ole pyrkiä pelkästään tuottamaan tietoa kansallista turvallisuutta vaarantavien uhkien torjunnan tueksi, vaan myös yleisesti ottaen tuottaa tietoa, jonka pohjalta voidaan analysoida toimintaympäristöä, ennakoida ja tarkastella siinä tapahtuvia muutoksia ja vastata havaittuihin muutoksiin.
Menetelmälliset uudistukset: ulkomaan tiedustelutoimivaltuudet kotimaahan, tietoliikennetiedustelu
Menetelmällisesti merkittävimpinä muutoksina olisi, että ulkomaan tiedustelutoimivaltuuksien eli henkilötiedustelun ja tietojärjestelmätiedustelun käyttö mahdollistettaisiin myös kotimaassa. Lisäksi säädettäisiin tietoliikennetiedustelusta. Tietoliikennetiedustelulla tarkoitettaisiin Suomen rajan viestintäverkossa ylittävään tietoliikenteeseen kohdistuvaa, tietoliikenteen automatisoituun erotteluun perustuvaa teknistä tiedonhankintaa sekä hankitun tiedon käsittelyä.
Kyse olisi siis valitun tietoliikennevirran automaattisesta suodattamisesta ennakolta asetetuin hakuehdoin sellaisessa kohdassa viestintäverkkoa, jonka kautta tiedonhankinnan kohteeseen liittyvän tietoliikenteen voidaan olettaa kulkevan. Tämä mahdollistaisi hakuehtoihin vastaavan viestinnän havaitsemisen ja sen taustalla olevien tahojen tunnistamisen ja paikallistamisen. Suodattaminen toteutettaisiin vertailemalla valittua tietoliikennevirtaa ennakolta asetettuihin hakuehtoihin.
Automatisoitu vertailu olisi reaaliaikaista. Hakuehtoja vastaava liikenne ohjattaisiin syrjään jatkokäsittelyä varten, kun taas hakuehtoja vastaamaton tietoliikenne virtaisi vapaasti järjestelmän läpi. Tätä tietoliikennetiedustelun perusteuhkan selvittämisen kannalta lähtökohtaisesti relevanttia tietoliikennettä saataisiin käsitellä automaattisesti ja manuaalisesti. Käsittelyssä suojelupoliisi saisi selvittää yksittäisten luottamuksellisten viestien sisällön ja muut tiedot.
Mistä syystä?
Yleisperusteluina turvallisuusympäristön muuttuminen ja tiedustelullisen sääntelyn puuttuminen
Tärkeimpänä perusteena tiedustelutoimivaltuuksista säätämiselle on lakiehdotusten yleisperusteluissa mainittu Suomen turvallisuusympäristön muuttuminen. Syinä mainitaan globalisoituminen ja digitalisaation kehitys. Kansalliseen turvallisuuteen vakavimmin kohdistuvat uhkat ovat kansainvälistyneet; uhkien alkuperä on usein ulkomailla ja niiden taustatahot verkostoituneet eri maiden alueelle. Teknologian nopea kehitys taas on tehostanut ja helpottanut näiden tahojen välistä rajat ylittävää yhteydenpitoa ja verkostoitumista, sekä nopeuttanut uhkien kansainvälistymistä. Sen myötä myös uhkien taustalla olevien tahojen tunnistaminen ja niiden toiminnan ennakoiminen on vaikeutunut, samalla kun toiminta entistä tehokkaammin, entistä lyhyemmällä valmisteluajalla ja vakavimmin seurauksin on mahdollistunut.
Toisena keskeisenä perusteena mainitaan tarvittavat toimivaltuudet antavan sääntelyn puuttuminen. Valtiolle on perustuslain 22 §:ssä asetettu velvoite turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien, kuten oikeuden elämään sekä henkilökohtaiseen turvallisuuteen, toteutuminen. Tästä perustasta on juonnettu kansallisesta turvallisuudesta vastaaville viranomaisille tehtäväksi ennakoida ja ennalta estää sellaisia vahingollisia tekoja ja toimenpiteitä, jotka voivat vaarantaa erityisen tärkeiksi miellettyjä kansallisia etuja. Mietinnöissä todetaan, ettei viranomaisilla koeta olevan riittäviä toimivaltuuksia toteuttaa näitä lakisääteisiä tehtäviään, johon katsotaan ennen kaikkea syyksi tiedustelullisten toimivaltuuksien puuttuminen.
Yhtäältä lakiehdotus koskisikin suojelupoliisia, jonka tehtävänä on torjua sellaisia hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta sekä suorittaa tällaisten rikosten tutkintaa. Suojelupoliisi myös ylläpitää ja kehittää yleistä valmiutta valtakunnan turvallisuutta vaarantavan toiminnan estämiseksi. Suojelupoliisi suorittaa tehtäviensä mukaista jatkuvaa turvallisuustiedustelua sekä ylläpitää näin syntyvää valtion turvallisuusympäristön kansallista ja kansainvälistä tilannekuvaa sekä raportoi niistä valtiojohdolle ja turvallisuusviranomaisille.
Toisaalta lakiehdotuksella lisättäisiin myös puolustusvoimien toimivaltuuksia. Puolustusvoimat vastaa Suomen sotilaallisesta puolustamisesta sekä sotilaalliseen uhkaan varautumisesta. Tiedonhankintatarpeiden mainitaan liittyvän sotilasstrategisen tilannekuvan muodostamiseen ja ylläpitämiseen sekä kansainvälisten tehtävien turvallisuuteen. Sotilastiedustelulle erityisen tärkeänä pidetään ennakkovaroitusta, eli kykyä varoittaa mahdollisista sotilaallisista uhista, jotta näihin uhkiin voidaan varautua.
Mietinnöissä kerrotaan, että kansallisesta turvallisuudesta vastaavat viranomaiset harjoittavat lakisääteisten tehtäviensä hoitamisen edellyttämää tiedustelua. Tiedustelua varten ei kuitenkaan ole laissa säädettyjä toimivaltuuksia. Tiedonhankinnan kerrotaankin tällä hetkellä perustuvan pitkälti suojelupoliisin rikostorjuntatoimivaltuuksiin, julkisiin lähteisiin sekä kansainvälisen ja muun vapaaehtoisen yhteistyön puitteissa saataviin tietoihin. Tätä ei pidetä riittävänä. Lisäksi ongelmallisena on mainittu muiden maiden tiedustelulainsäädäntöjen kehitys yhä kattavampaan suuntaan. Suomen katsotaankin olevan jäljessä muita maita ja siten myös tiedustelullisesti usein riippuvainen vapaaehtoisesta yhteistyöstä tietojen saamiseksi.
Edellä mainittu turvallisuusympäristön muuttuminen yhdessä valtiolle asetettujen turvaamisvelvoitteiden kanssa muodostaa todellisen tarpeen tarkastaa aiemmin käytössä olleiden toimivaltuuksien riittävyys. Lisäksi on tärkeää, että teknologian kehityksen mahdollistamia uusia valvontamenetelmiä käytetään sääntelyn puitteissa. Omavaraisuus on valtiolle tärkeää, niin myös tiedonhankinnan osalta. Tältä osin näissä perusteissa ei siis ole mitään kiistanalaista, valtioiden tarve vastata uusiin turvallisuusuhkiin on todellinen ja siten myös uusien tehokkaiden mekanismien käyttöönotto, joilla näihin uhkiin voidaan vastata, voi olla oikeutettua. Perusteena kyseiset argumentit jäävät kuitenkin vielä pintatasolle, eikä niiden pohjalta ole mahdollista arvioida ovatko uudet yksittäiset toimivaltuudet todellakin oikeutettuja.
Rikos- ja henkilöperustaisuuden ei katsota mahdollistavan riittävän laajamittaista tiedonhankintaa
Rikos- ja henkilöperustaisuudesta irtaantumista perustellaan tiedustelutoiminnan luonteella. Ehdotetulla tiedustelutoiminnalla pyrittäisiin pitkäjänteisesti kartoittamaan Suomen turvallisuusympäristön kehitystä tilannekuvan muodostamiseksi. Tiedonhankintaa ei siten haluta ajallisesti rajoittaa vain Suomea välittömästi uhkaavaan toimintaan. Lisäksi tiedustelun olennaisimpina tavoitteina mainitaan niiden henkilöiden löytäminen, joiden toiminta uhkaa kansallista turvallisuutta. Tällä perusteella siis tiedustelua ei voitaisi kohdistaa tiettyyn henkilöön, sillä tiedustelulla tavoiteltu henkilö ei tyypillisesti ole vielä tiedossa. Lisäksi vaihtoehtoa laajentaa rikostorjuntatoimivaltuuksien käyttöalaa ei ole pidetty mahdollisena. Perustuslain asettamat rajoitukset, rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja rikostorjuntatoimivaltuuksien alueellinen soveltuminen maan rajojen sisäpuolelle on katsottu tekevän rikosperustaisten toimivaltuuksien laajentamisen mahdottomaksi.
Tiedustelutoimintaa, jota ei kohdisteta niiden henkilöiden kategoriaan, joiden kohdalla on olemassa konkreettinen epäilys heidän liittymisestä johonkin laissa määriteltyyn kansallista turvallisuutta uhkaavaan toimintaan, on kansainvälisesti pidetty kiellettynä. [3] Sen ei katsota olevan ihmisoikeuksien ja demokratian toteutumisen kannalta hyväksyttävää. Tästä syystä lakiehdotuksessa tavoiteltu konkreettiseen epäilyyn perustumaton ja henkilökategorioihin kohdentamaton tiedustelu ei ole linjassa kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa ja on demokratian toteutumisen kannalta riskialtis. Tiedusteluahan tällöin suoritettaisiin niin, että kaikki tietyssä otannassa hakuehtoja vastaavat viestit voidaan avata ja tutkia. Todennäköisyys, että tähän otantaan osuu huomattava määrä ihmisiä, joilla ei ole liityntää kansallista turvallisuutta uhkaavaan toimintaan, on ilmeinen.
Ulkomaan tiedustelutoimivaltuudet kotimaahan tehokkuussyistä
Ulkomaan tiedustelutoimivaltuuksien eli henkilötiedustelun ja tietojärjestelmätiedustelun laajentamista kattamaan kotimaa on perusteltu tehokkuus- ja tarpeellisuussyin. Vakavampien turvallisuusuhkien kerrotaan usein liittyvän Suomen ulkopuolisiin tapahtumiin, mutta näiden uhkien seurausten katsotaan voivan realisoitua kotimaassa. Uhkista pidetään tarpeellisena saada tietoa riippumatta maantieteellisestä sijainnista, ja mitä lähempänä Suomea uhka on, sitä tärkeämmäksi tiedonhankinta katsotaan.
Perusteet ovatkin tässä suhteessa ymmärrettävät. On kuitenkin huomioitava, että yleensä kotimaassa suoritettavaa tiedustelua on pidetty vähemmän hyväksyttävänä kuin ulkomaantiedustelua mm. perusoikeussuojan vuoksi. Tämän kanssa linjassa on esimerkiksi tietoliikennetiedusteluun asetettu rajoite, että ainoastaan Suomalaisesta viestintäverkosta ulkomaiseen siirtyvää tietoliikennettä voidaan tiedustella. Tällä on pyritty ehkäisemään Suomen sisäisen viestinnän päätymistä tiedustelun piiriin ja siten rajoittamaan suomalaisten perusoikeuksiin kohdistuvaa vaikutusta.
Tässä valossa siirtyminen oman maan kansalaisten tiedusteluun henkilötiedustelun ja tietojärjestelmätiedustelun keinoin vaikuttaa merkittävältä. Kaivattaisiin lisäperusteita siihen, onko muutos riittävän perusteltu, saavutetaanko sillä tavoiteltu päämäärä ja voidaanko sitä yleisesti ottaen pitää hyväksyttävänä.
Tietoliikennetiedustelulla laveampaa tiedonhankintaa: tuntemattomat uhkat ja niiden taustalla olevat henkilöt
Tietotekniikan kehityksen myötä henkilöiden välinen viestintä tapahtuu pääasiassa sähköisesti tietoverkoissa. Tästä syystä on katsottu tarpeelliseksi saada tietoa henkilöiden välisistä sähköisistä viestiyhteyksistä kansallisen turvallisuuden turvaamiseksi mahdollisimman kattavin keinoin. Niin viestin sisällöllä kuin viestintään liittyvillä muilla tiedoilla nähdään olevan merkitystä.
Tällä hetkellä viranomaiset voivat hankkia tietoja sähköisestä viestinnästä teletiedonhankintakeinoin. Näitä valtuuksia voidaan käyttää rikoksen estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen kotimaassa. Yleisenä edellytyksenä on teletiedonhankintakeinon tarkka kohdistaminen; se teleosoite tai telepäätelaite, jonka omistaa tai jota muuten oletettavasti käyttää henkilö, jonka voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän tietyn vakavuusasteen rikokseen tai johonkin säännöksessä erikseen mainittuun rikokseen, on yksilöitävä. Tällainen teletiedonhankinta tapahtuu viestintäverkon reunalla, pisteessä, jonka kautta ei kulje muuta viestintää kuin se, joka lähtee tiedonhankinnan kohteena olevasta osoitteesta tai päätelaitteesta taikka saapuu siihen.
Tästä syystä kyseisten menetelmien ei katsota soveltuvan tiedonhankintaan tuntemattomista turvallisuusuhkista ja niiden taustalla olevien henkilöiden tunnistamiseen. Tietoverkkotiedustelun tavoitteena olisikin tiedustelun huomattavasti aiempaa laajempi kohdistaminen ja mahdollistaminen myös ulkomaisesta tietoliikenteestä. Uudessa menetelmässä tiedustelu toteutettaisiin asettamalla suodatin viestintäverkon keskelle. Näin aiemmasta poiketen on teknisesti mahdollista, että viranomaiset pääsevät käsiksi sellaisten henkilöiden luottamukselliseen viestintään, joilla ei ole yhteyttä vakaviin rikoksiin.
Tässä yhteydessä on perusteltu, että sivullisen asemassa olevien suomalaisten luottamukselliseen viestintään kohdistuu nykyisin jo muutenkin tiedustelua. Suomesta on meri- ja maakaapeleissa kulkevia tietoliikenneyhteyksiä Ruotsiin, Saksaan, Viroon ja Venäjälle. Selvityksen mukaan Ruotsi, Saksa ja Venäjä harjoittavat oman valtiorajansa ylittäviin, eli myös Suomesta lähtöisin oleviin, tietoliikenneyhteyksiin kohdistuvaa tiedustelua. Täten Suomesta lähtevät tietoliikenneyhteydet ja niissä kulkeva suomalaisten luottamuksellinen viestintä ovat jo nyt ulkovaltojen harjoittaman tietoliikenteen suodatukseen perustuvan tiedustelun piirissä.
Viestinnän siirtyessä tietoverkkoon, on perusteltua, että laissa mainittuihin uhkiin liittyviä tietoja tulee voida tarvittaessa sieltä hankkia. Mietinnöstä käy kuitenkin ilmi, että kyseinen tiedonhankinta on jo nyt mahdollista. Muutos koskeekin tietoliikennetiedustelun teknistä toteuttamista. Henkilö- ja rikosperustaista kohdennusta pidetään liian suppeana. Toisaalta myös riskiä sivullisten luottamuksellisen viestinnän päätymistä viranomaisten käsiin pidetään todellisena. Tällaisen riskinoton oikeuttavana perusteena se, että suomalaisten luottamuksellista viestintää päätyy jo nyt viranomaisten käsiin, on ontuva. On merkittävä erotus, että tällä hetkellä viestintä päätyy ulkovaltojen eikä kotimaisten viranomaisten käsiin. Kotimaassa viranomaisilla ja valtionjohdolla on huomattavasti laajemmat ja tehokkaammat mahdollisuudet puuttua kansalaisten perusoikeuksiin ja vaikuttaa demokratian toteutumiseen. Tästä syystä henkilökategorioihin kohdentamatonta ja konkreettiseen epäilyyn perustumatonta tiedonhankintaa, jossa on todellisena riskinä sivullisten kansalaisten luottamuksellisen viestiyhteyksien päätyminen viranomaisten käsiin ei tulisi sallia.
Yhteenvetona
Tietotekniikan kehitys ja globalisaatio tuovat kiistatta uusia haasteita kansalaisten turvallisuuden ja valtiojärjestyksen takaamiseen. Lainsäädännön on siis tärkeää pysyä muutoksen mukana, jotta turvallisuusviranomaisille ja valtionjohdolle voidaan taata tehokkaat keinot lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi. Näitä menetelmiä tulisi kuitenkin arvioida kattavan analyysin pohjalta, jossa otetaan huomioon ei vain ne riskit joihin menetelmillä voidaan puuttua vaan myös ne riskit joita mahdollisesti tuotetaan ottamalla menetelmät käyttöön. Tässä suhteessa olisi siis arvioitava ei ainoastaan mahdollisesti saatavaa rikostorjunnallista hyötyä vaan myös vaakakupin toisessa päässä painavaa riskiä ihmisoikeuksien ja demokratian toteutumiselle. Muun muassa Euroopan parlamentin, Euroopan neuvoston ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannanotot tässä suhteessa ovat painavia. Erityisen kiistanalaista on, mikäli tiedustelun kohdennuksessa ei mainita niiden henkilöiden kategorioita, jotka konkreettisen epäilyn perusteella liittyvät tiedustelun perustavana olevaan laissa määriteltyyn toimintaan. Suomessa käsiteltävänä olevalla tiedustelulailla näytettäisiin pyrittävän juuri tämänkaltaiseen massiivisen valvonnan muotoon.
Blogisarjan seuraavassa osassa avaamme kattavammin tiedustelulakiehdotuksen vaikutuksia kansalaiseen ja kansalaisyhteiskunnan toimintaan. Pääpainona käsittelemme perusoikeuksia, mutta pureudumme myös laajempiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin.
Kirjoittaja toimii Effi ry:ssä juridiikan asiantuntijan tehtävissä ja suorittaa Public International Law (LLM) tutkintoa Oslon yliopistossa.
Viitteet
[1], [2], [3] The STOA Project, Mass Surveillance: Part 1 -Risks, Opportunities and Mitigation Strategies, (EPRS, PE527509, 2015) s. 9 http://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/STUD/2015/527409/EPRS_STU%282015%29527409_REV1_EN.pdf accessed 28 August 2017;
2013/2188(INI) European Parliament resolution of 12 March 2014 on the US NSA surveillance programme, surveillance bodies in various Member States and their impact on EU citizens’ fundamental rights and on transatlantic cooperation in Justice and Home Affairs, (A7-0139/2014) http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?type=TA&language=EN&reference=P7-TA-2014-0230 accessed 28 August 2017;
Weber and Saravia v Germany App no 54934/00 (ECHR, 29 June 2006); http://hudoc.echr.coe.int/eng…
Liberty and others v UK App no 58243/00 (ECHR, 1 October 2008); http://hudoc.echr.coe.int/eng…
Roman Zakharov v Russia App no 47143/06 (ECHR, 4 December 2015); http://hudoc.echr.coe.int/eng…
Szabo and Vissy v Hungary App no 37138/14 (ECHR 6 June 2016); http://hudoc.echr.coe.int/eng…
Parliamentary Assembly of Council of Europe Resolution 2045(2015) on Mass surveillance (21 April 2015) http://semantic-pace.net/tools/pdf.aspx?doc=aHR0cDovL2Fzc2VtYmx5LmNvZS5pbnQvbncveG1sL1hSZWYvWDJILURXLWV4dHIuYXNwP2ZpbGVpZD0yMTY5MiZsYW5nPUVO&xsl=aHR0cDovL3NlbWFudGljcGFjZS5uZXQvWHNsdC9QZGYvWFJlZi1XRC1BVC1YTUwyUERGLnhzbA==&xsltparams=ZmlsZWlkPTIxNjky accessed 28 August 2017.
Linkit:
– Siviilitiedustelulainsäädäntö, Siviilitiedusteluryhmän mietintö, Sisäministeriön julkaisu 8/2017