Isoveli-palkinnot jaettiin jälleen

Helsinki 19.2.2010
Lehdistötiedote
Electronic Frontier Finland – Effi ry

Electronic Frontier Finland (Effi) ry jakoi jo kuudetta kertaa Isoveli-palkinnot. Tapahtumalla pyritään turhaa ryppyotsaisuutta välttäen kiinnittämään huomiota kansalaisten perusoikeuksiin, erityisesti yksityisyyteen kohdistuviin uhkiin “palkitsemalla” vuoden pahimmat yksityisyyden loukkaukset niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla Isoveli-palkinnoilla. Tämän lisäksi tapahtumassa annettiin positiivinen Winston Smith -palkinto perusoikeuksien ansiokkaasta puolustamisesta.

Palkintojen saajat päättää kansalaisilta tulevien ehdotusten pohjalta vuosittain vaihtuva asiantuntijapaneeli. Tänä vuonna paneelin jäseninä toimivat Internet-aktiivi Johan “Julf” Helsingius, tietotekniikan tutkija Timo Kiravuo, kansanedustaja Martti Korhonen, politiikan tutkija Iivi Masso ja Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen.

Yrityssarjassa Isoveli-palkinnon sai autojen GPS-seurantaa ajava PANDA-projekti ja sen takana olevat yritykset Pohjola, Aplicom, Nokia, Destia ja Astarte ansiokkaasta yhteistyöhankkeestaan autoilijoiden yksityisyyden suojan poistamiseksi vaivihkaa, houkuttelemalla näitä mukaan GPS-seurantakokeiluun. Projektin ilmeisenä tavoitteena on totuttaa vähän kerrallaan ihmiset siihen, että Hyvät Isoveljet tietävät joka hetki missä he milloinkin ovat. Kunniamaininnan yksittäisistä tempauksista saivat Nokia Siemens Networks kansalaisten valvontateknologian viennistä Iraniin ja Sampo alias Danske Bank asiakkaidensa tietokoneista kaiken mahdollisen tiedon keräävästä verkkopankkiohjelmistostaan.

Julkishallintosarjan palkinnon sai perustuslakivaliokunta ketterästä taipumisesta poliittisen paineen edessä omista aikaisemmista linjauksistaan välittämättä. Erityisesti Lex Nokiassa kehitetyssä “yritysten ei tarvitse kunnioittaa perusoikeuksia” -doktriinissa on potentiaalia. Viestinnän luottamuksellisuuden lisäksi sitä sovellettaneen jatkossa myös henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja muihin perusoikeuksiin. Raati muisteli myös kunnioituksella valiokunnan aikaisempaa nerokkuutta sen päättäessä sensuurinkin olevan perustuslain mukaista.

Palkinnotta jäivät mm. Ruotsin valtio, sillä vaikka FRA-laki olikin harvinaisen suoraselkäinen isoveliasenteen osoitus se oli kuitenkin vain yksittäinen teko, ja Vihreä puolue, jonka pyrkimykset autoilijoiden yksityisyyden kaventamiseen GPS-valvonnalla todettiin liian ponnettomiksi ansaitakseen palkintoa.

Yksilösarjan palkinnon sai liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindén pitkäjänteisestä työstä yksityisyyden suojan poistamiseksi kansalaisten valvontaa haittaamasta. Raati muisteli lämmöllä ministeri Lindénin jämäkkää lausuntoa työnantajan oikeudesta vaatia työntekijöitä vaikka riisumaan alasti töistä lähtiessään ja kiinnitti huomiota siihen, ettei se suinkaan ollut satunnainen neronleimaus vaan johdonmukaista jatkoa ministeri Lindénin työlle ihmisoikeuksien hävittämiseksi: hänhän on aiemmin kunnostautunut niin teletallennusvelvollisuuden, nettisensuurin kuin sähköäänestyksenkin kannattajana.

Hyväksi kakkoseksi pääsi sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen aktiivisella toiminnallaan ajatusrikosten kriminalisoimiseksi. Maininnan arvoiseksi todettiin myös poliisiylijohtaja Mikko Paatero mm. lähdesuojan romuttamispyrkimyksistä ja selkeästä näkemyksestä, että yksityisyyden suoja on toissijaista turvallisuuteen nähden.

Positiivisen Winston Smith -palkinnon sai kansalaisaktivisti Matti Nikki peräänantamattomasta taistelusta ihmisoikeuksien puolesta. Hän on toiminut epäitsekkäästi itselleen koituvia seuraamuksia miettimättä, ja on siitä myös kärsinyt: hänen sensuuria kritisoiva nettisivunsa on yhä sensuurin kohteena ilman, että siitä Suomen virallisen kannan mukaan pitäisikään voida valittaa. Nikki on toiminnallaan merkittävästi auttanut lapsipornon vastaisessa työssä osoittamalla nettisensuurin ei vain turhaksi vaan suorastaan haitalliseksi lumetoiminnaksi, jonka asemesta resurssit tulisi osoittaa oikeasti vaikuttavaan, vaikkakin vähemmän mediaseksikkääseen poliisityöhön.

Lisätietoja

Tapani Tarvainen
Puheenjohtaja, Electronic Frontier Finland ry
tapani.tarvainen@effi.org
040 729 3479

Mikko Rauhala
varapuheenjohtaja, Electronic Frontier Finland ry
mikko.rauhala@effi.org
044 339 3733

Isoveli-palkinnot 2008
Isoveli-palkinnot 2007
Isoveli-palkinnot 2005
Isoveli-palkinnot 2003
Isoveli-palkinnot 2002

Big Brother Awards International

Electronic Frontier Finland – Effi ry on perustettu käyttäjien ja kansalaisten oikeuksien puolustamiseen Internetissä. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta, tekijänoikeudesta ja yksityisyyden suojasta Suomessa ja Euroopassa. Effi on European Digital Rightsin perustajajäsen. Lisätietoja Effin kotisivulta osoitteessa http://www2.effi.org/.