Viime päivinä Effin jäsenyyttä on hakenut ennätysmäinen määrä ihmisiä – 160 neljässä päivässä, ja koko ajan kiihtyvällä vauhdilla. Jäsenmäärämme ylittää kohta 1300. Kannustavia viestejä on myös satanut sekä suoraan että erilaisilla keskustelupalstoilla ja foorumeilla. Yhtä tyypillistä viestiä siteeraten: “**Vihdoinkin** joku uskaltaa puuttua tähän järjettömyyteen!”
Lauantain Aamulehdessä `oikeusministeri Tuija Brax on huolissaan suomalaisen demokratian tilasta
Viestit eivät ole mitään rähjäämistä, vaan älykkäiden, analyyttisesti asioita arvioivien ja selvästi demokratiaan ja vapauteen uskovien, Suomen ja maailman tilasta vakavasti hädissään olevien ihmisten kirjoittamia. Kyse ei myöskään ole pelkästään nuorisosta. Yksikin keski-ikäinen yrittäjä kirjoittaa: “Viimeaikaiset tapahtumat ja uutiset KRP:n nettisensuurilistan tiimoilta ovat olleet itselleni lievästi sanottuna shokki, jopa henkistä hätääntymistä aiheuttava asia.”
Nämä ihmiset eivät ole mitään huligaaneja tai syrjäytyneitä laman lapsia – talousongelmat eivät selitä tätä koko ajan syvenevää luottamuspulaa valtiota kohtaan.
Luottamus on merkillinen asia. Paradoksaalisesti luottamuksen synty ja säilyminen edellyttävät, että ei *tarvitse* luottaa – tietoisuutta, että halutessaan voi tarkistaakin asian. Valtioon ja virkavaltaan luotetaan eniten maissa, joissa näiden toiminta on läpinäkyvintä, joissa epäluuloiset kansalaiset ja lehtimiehet voivat kyseenalaistaa virkamiesten toimintaa, ja myös tekevät sitä kyllin usein.
Luottamus on myös herkästi pilaantuva luomutuote. Jos sitä lähtee ulosmittaamaan vaikka vain heikentämällä sen perustana olevaa avoimuutta, se katoaa hyvin nopeasti vaikkei todellisia väärinkäytöksiä paljastuisikaan. Nettisensuurijärjestelmä on hyvä esimerkki: jos se olisi varta vasten suunniteltu heikentämään kansalaisten luottamusta poliisia kohtaan, paljon paremmin sitä ei olisi voitu tehdä. Lukikohan kukaan eduskunnassa edes KRP:n omaa lausuntoa (ks. `LVM:n lausuntokooste
Sähköisen äänestyksen pilotti on toinen hyvä esimerkki siitä, että kansalaisille välittyvää vaikutelmaa ei ymmärretä sen enempää kuin näiden vastalauseitakaan (tai sitten niistä ei vain välitetä). Asiaa ei paranna se, että vaalipäällikkö `ottaa kritiikin henkilökohtaisesti ja vastaa vähättelemällä nykyisen vaalijärjestelmän luotettavuutta
Äänestysvilkkautta ei ole omiaan nostamaan se, että annetaan ymmärtää kyseessä olevan vain olennaisesti valmiin järjestelmän hienosäädön. Eikä intoa osallistua politiikkaan lisää se, että kun kansalaiset yrittävät vaikuttaa lainsäädäntöön kirjoittamalla kansanedustajille tekijänoikeuslakikäsittelyn tapaan, se torjutaan leimaamalla heidät pahantekijöiksi tai masinaattoreiksi. Vaalivilkkauden lasku ei todellakaan johdu siitä, ettei kännykällä voi vielä äänestää.
Kaikki toivo ei kuitenkaan ole vielä mennyttä. Nettisensuurista käynnistynyt kansanliike on hyvä merkki: ihmiset uskovat vielä Suomeen ja demokratiaan tarpeeksi yrittääkseen vaikuttaa, ja etsivät aktiivisesti vaikutuskanavia. Toivottavasti eduskunta ottaa onkeensa eikä vetäydy siilipuolustukseen, saati aktiivisesti torju tätäkin, vaan miettii tapoja antaa todellisia vaikutusmahdollisuuksia kansalaisille.
Aamulehden paperiversion mukaan oikeusministeri aikookin ehdottaa mm. kansalaisaloitetta laeista ja asiallisen nettipalautteen pakollista käsittelyä eduskunnan valiokunnissa. Ainakin suunta on oikea – hyvä! Aloitteiden tekoon ja palautteen antamiseen netti sopiikin hyvin – kansa yrittää oma-aloitteisestikin, `viestintäministeri Lindénin eroakin vaaditaan nettiaddressilla
Miten olisi kansalaisaloite ja kansanäänestys ministerin luottamuksesta, ministeri Brax?