Year: 2020

Effin lausunto sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamisesta

LAUSUNTO 30.09.2020 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle Asia: HE 98/2020 vp hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Electronic Frontier Finland – Effi ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto asiassa. Effi on vuonna 2001 perustettu kansalais- ja asiantuntijajärjestö, joka puolustaa perus- ja ihmisoikeuksia digitaalisessa toimintaympäristössä. Ehdotettu muutos 185 §:ään …

Effin lausunto sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamisesta Read More »

Effin lausunto henkilötunnusuudistuksesta

Effi ry:n lausunto 31.5.2020 Henkilötunnuksen uudistamista ja valtion takaaman identiteetin hallinnoimista koskeva työryhmän (VM068:00/2017) raportista: Electronic Frontier Finland ry kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi ja esittää kunnioittavasti seuraavaa: Yleistä Emme omassa toiminnassamme käsittele henkilötunnuksia, mutta toimintaamme kuuluu yksityisyyden suojan puolustaminen ja siinä yhteydessä henkilötunnuksen käyttö tulee usein vastaan. Esitetty uudistus olisi hyvä, koska se mahdollistaisi henkilötunnuksen …

Effin lausunto henkilötunnusuudistuksesta Read More »

Effin lausunto STM:lle kontaktien jäljityssovelluksen käyttöönotosta

Effin lausunto STM:lle (viite VN/10058/2020) esityksestä kontaktien jäljityssovelluksen käyttöönotosta Covid-19-epidemian hallinnan tueksi 5.5.2020 Teknologia-avusteisen kontaktijäljityksen käytöstä COVID-19 -pandemian taltuttamisessa Electronic Frontier Finland – Effi ry kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi asiassa. Effi on vuonna 2001 perustettu kansalais- ja asiantuntijajärjestö, joka puolustaa perus- ja ihmisoikeuksia digitaalisessa toimintaympäristössä. Näkökulmamme on erityisesti sähköisiä palveluja käyttävän kansalaisen tietosuojaa ja perusoikeuksia …

Effin lausunto STM:lle kontaktien jäljityssovelluksen käyttöönotosta Read More »

Coronavirus Contact Tracing and Privacy

For international readers: Electronic Frontier Finland – Effi is a Finnish non-governmental organization that works for civil rights in electronic realm meaning mostly Internet. The content on Effi pages is usually in Finnish. Due to the exeptional nature of the coronavirus pandemic it is important to discuss and fight it internationally, thus this translation of …

Coronavirus Contact Tracing and Privacy Read More »

Liittymislomakkeessa ongelmia

Effin liittymislomakkeeseen oli sivuston päivityksen yhteydessä tullut bugi. Sen seurauksena osa liittymistä yrittäneistä ei saanut laskua ajallaan. Ainakin osa tällä tavoin jumiutuneista laskuista on nyt lähtenyt viivästyneinä eteenpäin. Toivottavasti laskun saajat luottavat, ettei Effi yleensä ole näin hidas. Jos olet yrittänyt liittyä mutta et ole saanut jäsenmaksulaskua, yritä uudestaan ja jos et saa vastausta vuorokauden …

Liittymislomakkeessa ongelmia Read More »

Koronaviruksen kontaktijäljitys ja yksityisyys

Tämän tekstin tarkoitus on selittää mistä SARS-CoV-2 -koronaviruksen aiheuttaman epidemian taltuttamisyrityksissä teknologia-avusteisesti käyttämällä ns. contact tracing -menetelmää on kyse ja mitä teknologisia ja erityisesti yksityisyydensuojaan liittyviä haasteita siihen liittyy. Tekstin on kirjoittanut tietosuojaan erikoistunut Electronic Frontier Finland – Effi ry:n varapuheenjohtaja Elias Aarnio. Tavoitat Eliaksen osoitteesta elias.aarnio@effi.org Miksi tartuntaketjujen jäljittäminen on tärkeää? SARS-CoV-2 -virus on aiheuttanut …

Koronaviruksen kontaktijäljitys ja yksityisyys Read More »

Tor kirjastoon – yksityisyydensuojan viimeinen tyyssija?

Tapahtuman FB-sivu: https://www.facebook.com/events/481863999392913/ Tapahtuman sivu kirjastojen Helmet-verkossa: https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Keskustakirjasto_Oodi/Tapahtumat/Tor_kirjastoon__yksityisyydensuojan_viim(207628) Alison Macrina on Library Freedom Projectin johtaja, kirjastonhoitaja ja pitkäaikainen Tor-kehittäjä. Tapahtuman aikataulu: 9-9:30: privacy intro/overview, thinking about things that have happened in the world in the last five or so years, how privacy relates to them, what this has to do with libraries. 9:30-10: introduce Tor …

Tor kirjastoon – yksityisyydensuojan viimeinen tyyssija? Read More »