Tarkistamaton
PeVL 7/2005 vp – HE 28/2004 vp
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2005 vp
Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49
luvun muuttamisesta
Sivistysvaliokunnalle
JOHDANTO
Vireilletulo
Eduskunta on 23 päivänä maaliskuuta 2004 lähettäessään hallituksen
esityksen laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta
(HE 28/2004 vp ) valmistelevasti käsiteltäväksi sivistysvaliokuntaan
samalla määrännyt, että perustuslakivaliokunnan on annettava asiasta
lausunto sivistysvaliokunnalle.
Asiantuntijat
Valiokunnassa ovat olleet kuultavina
- johtaja Jukka Liedes, opetusministeriö
- lainsäädäntöneuvos Sten Palmgren, oikeusministeriö
- kirkkoneuvos Matti Halttunen, Kirkkohallitus
- oikeustieteen kandidaatti Kristiina Harenko
- professori Mikael Hidén
- assistentti Juha Lavapuro
- oikeustieteen tohtori, dosentti Pekka Länsineva
- tutkija Tuomas Mylly
- professori Olli Mäenpää
- oikeustieteen tohtori, dosentti Rainer Oesch
- professori Tuomas Ojanen
- professori Kaarlo Tuori
- professori Veli-Pekka Viljanen
Lisäksi kirjallisen lausunnon on antanut
- liikenne- ja viestintäministeriö.
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tekijänoikeuslakia. Esityksen
pääasiallisena tarkoituksena on panna täytäntöön tekijänoikeuden ja
lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta
tietoyhteiskunnassa vuonna 2001 annettu Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivi. Tekijänoikeuslakiin ehdotetaan lisäksi tehtäväksi
eräitä direktiivistä johtumattomia muita muutoksia. Lakiehdotus sisältää
säännöksiä muun ohella tekijänoikeuden rajoituksista ja ns.
sopimuslisenssistä, hyvityksestä teoksen kappaleiden valmistamisesta
yksityiseen käyttöön, teknisin toimenpitein suojattujen teosten suojasta
ja käyttämisestä samoin kuin opetusministeriön toimivallasta hyväksyä
tekijöitä, esittäviä taiteilijoita ja tuottajia edustavat järjestöt
huolehtimaan erinäisistä tehtävistä. Esitys sisältää ehdotuksen myös
rikoslain 49 luvun muuttamisesta.
Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen
jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. Sopimuslisenssisäännökset,
hyvitysmaksusäännökset sekä eräät vireillä olevaan vapaakappalelain
uudistukseen kytkeytyvät säännökset ovat kuitenkin tarkoitetut tulemaan
voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.
Direktiivin täytäntöönpanoon varattu aika on päättynyt 22 päivänä
joulukuuta 2002.
Esityksen verraten laajoissa säätämisjärjestysperusteluissa tehdään
selkoa yhtäältä tekijänoikeuden perustuslainsuojasta ja toisaalta
tekijänoikeuden suhteesta sananvapauteen, elinkeinovapauteen ja
sivistyksellisiin perusoikeuksiin. Tältä pohjalta perusteluissa
arvioidaan yksityiskohtaisesti ehdotetun sääntelyn
perustuslainmukaisuutta. Esityksessä katsotaan, että lakiehdotukset
voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Hallitus on
kuitenkin pitänyt toivottavana perustuslakivaliokunnan lausunnon
hankkimista esityksestä.
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
Perustelut
Yleistä
Tekijänoikeus luetaan perustuslain 15 §:ssä turvattua omaisuuden suojaa
nauttiviin varallisuusarvoisiin immateriaalioikeuksiin (HE 309/1993 vp ,
s. 62/II, PeVL 1/1995 vp , s. 1/II). Tämä koskee ennen muuta
tekijänoikeuteen sisältyviä taloudellisia oikeuksia (PeVL 28/2004 vp ,
s. 4/I), kuten oikeutta määrätä teoksen kaupallisesta tai muusta
taloudellisesti merkityksellisestä käytöstä. Myös tekijän moraalisilla
oikeuksilla on liittymäkohtia perusoikeuksiin, kuten perustuslain 10
§:ssä turvattuun kunnian suojaan, 7 §:ään sisältyviin tahdonvapauteen ja
itsemääräämisoikeuteen samoin kuin perustuslain 16 §:ssä turvattuihin
sivistyksellisiin oikeuksiin (PeVL 28/2004 vp , s. 4).
Tekijänoikeuslainsäädäntö on merkityksellistä myös muiden henkilöiden
kuin tekijänoikeuden tai sen lähioikeuksien haltijoiden perusoikeuksien
näkökulmasta. Viestinnän oikeudellisiin edellytyksiin vaikuttavan
sääntelyn yhteydessä on huomionarvoinen esimerkiksi perustuslain 12
§:ssä jokaiselle turvattu sananvapaus, johon sisältyy oikeus paitsi
ilmaista ja julkistaa myös oikeus vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja
muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Perustuslain 16 §:n
säännökset tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaudesta samoin kuin
mahdollisuudesta itsensä kehittämiseen varattomuuden estämättä ovat
merkityksellisiä yhtä hyvin tekijöiden kuin teoksia käyttävienkin
näkökulmasta. Teoskappaleen omistukseensa hankkineen omaisuudensuojaan
liittyvät näkökohdat eivät nekään ole vailla merkitystä.
Tekijänoikeuslainsäädäntö sääntelee keskeisesti tekijänoikeuden haltijan
ja muiden henkilöiden – ei niinkään tekijän ja julkisen vallan – välisiä
suhteita. Perusoikeussäännösten vaikutus tällaisiin ns.
horisontaalisuhteisiin välittyy perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan
yleensä perusoikeuksia konkretisoivan tavallisen lainsäädännön
välityksellä (HE 309/1993 vp , s. 29/I). Tällaisessa asetelmassa on
valiokunnan mielestä tärkeää, että lainsäädännössä tulevat
tasapainoisella tavalla huomioon otetuiksi kaikki sääntelyn kannalta
merkitykselliset perusoikeudet. Sääntely ei saa esimerkiksi johtaa sen
enempää tekijänoikeuden haltijoiden kuin teosten käyttäjien oikeuksien
kohtuuttomaan rajoittamiseen. Perusoikeuksien välinen tasapaino tulee
ottaa huomioon myös tekijänoikeuslainsäädäntöä tulkittaessa ja
sovellettaessa.
Tekijänoikeuslaki on siihen eri syistä tehtyjen lukuisten
osittaismuutosten seurauksena muodostunut varsin mutkikkaaksi ja
vaikeaselkoiseksi, eikä käsiteltävänä oleva lakiehdotus ole kaikin osin
omiaan lisäämään sääntelyn selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Tämä on
ongelmallista, koska tekijänoikeuslainsäädäntö koskee nykyaikaisessa
yhteiskunnassa lähes kaikkia ihmisiä. Viestintäteknologian kehityksen
seurauksena yksityiset henkilöt samoin kuin kansalaisjärjestöt ja
vastaavat voivat yhä enenevässä määrin olla paitsi tekijänoikeuden
suojaamien viestien vastaanottajia ja käyttäjiä myös niiden tuottajia ja
julkaisijoita (ks. PeVM 14/2002 vp , s. 3/II). Tietoyhteiskuntaa
kehitettäessä on erilaisin teknisin välinein harjoitettavasta
viestinnästä tullut käytännössä tauotonta ja viestintä voi nykyisin
liittyä suureen osaan henkilön päivittäisiä toimintoja. Näistä syistä
tekijänoikeuslainsäädäntöön kohdistuu erityisiä selkeyden ja
ymmärrettävyyden vaatimuksia.
Tekijänoikeuslain vaikeaselkoisuus voi muodostua ongelmalliseksi
perustuslain 8 §:ssä säädettyyn rikosoikeudelliseen
laillisuusperiaatteeseen sisältyvän täsmällisyysvaatimuksen kannalta.
Sen mukaan kunkin rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava laissa
riittävällä täsmällisyydellä siten, että säännöksen sanamuodon
perusteella on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti
rangaistavaa (PeVL 48/2002 vp , s. 2/II, PeVL 26/2004 vp , s. 3/II).
Tämä vaatimus ei täyty parhaalla mahdollisella tavalla, kun säännökset
tekijänoikeusrikoksesta ja -rikkomuksesta saavat olennaisen sisältönsä
vaikeaselkoisen tekijänoikeuslain kautta. Tähän seikkaan on valiokunnan
mielestä kiinnitettävä erityistä huomiota sovellettaessa
rangaistussäännöksiä yksittäistapauksissa.
Valiokunta pitää edellä esitetyn perusteella tärkeänä, että
valtioneuvoston piirissä ryhdytään toimiin tekijänoikeuslainsäädäntöä
selkeyttävän kokonaisuudistuksen aikaansaamiseksi. Tässä yhteydessä on
tarpeen arvioida tekijänoikeuslainsäädännön kokonaisuutta eri
perusoikeuksien näkökulmista ja toteuttaa lainsäädännön
tasapainottamiseksi mahdollisesti tarvittavat sääntelytoimet.
Vapaat teokset
Tekijänoikeuslakiehdotuksen 9 §. Tekijänoikeutta ei 9 §:n 1 momentin
mukaan ole lakeihin ja asetuksiin eikä viranomaisen tai muun julkisen
toimielimen päätöksiin ja lausumiin taikka viranomaisen tai muun
toimielimen niistä tekemiin tai teettämiin käännöksiin. Ehdotuksesta
sinänsä ei ole perustuslain näkökulmasta huomautettavaa. Lakeihin ja
asetuksiin on kuitenkin asianmukaista säännöksessä rinnastaa muut Suomen
säädöskokoelmasta annetun lain mukaan julkaistavat säädökset ja
määräykset samoin kuin valtiosopimukset ja kansainvälisiä velvoitteita
sisältävät muut vastaavat asiakirjat.
Tekijänoikeus kohdistuu 9 §:n 2 momentin perusteella myös sellaisiin
itsenäisiin teoksiin, jotka sisältyvät 1 momentissa tarkoitettuihin
asiakirjoihin. Näitä teoksia saa kuitenkin toisintaa asiakirjan
yhteydessä sekä käyttää asiakirjasta erillään siihen hallinnolliseen tai
muuhun tarkoitukseen, johon asiakirja liittyy.
Säännös on ongelmallinen perustuslain 12 §:ssä turvatun sananvapauden ja
samassa pykälässä vahvistetun julkisuusperiaatteen kannalta. Vaikka
tekijänoikeuden suojaamiseen tähtäävä päämäärä on
perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä, on kyseenalaista, onko
ehdotettu sääntely painavan tarpeen vaatima. Lakeihin ja säännöksessä
tarkoitettuihin muihin asiakirjoihin ei nimittäin yleensä sisälly
itsenäisiä teoksia. Jos taas asiakirjan sinänsä julkista osaa saa
käyttää vapaasti vain asiakirjasta pääteltävään tarkoitukseen, voi
tekijänoikeuden ulottaminen asiakirjojen osiin joissakin tilanteissa
muodostua kohtuuttomaksi rajoitukseksi julkiselle keskustelulle,
vapaalle tiedonvälitykselle ja vallankäytön julkiselle kritiikille.
Ehdotus ei valiokunnan mielestä myöskään ole – toisin kuin esityksen
perusteluissa todetaan – sääntelyä selkeyttävä.
Ehdotusta tulee edellä esitetyn perusteella täsmentää, jos säännöstä
pidetään ylipäätään tarpeellisena. Tällöin on syytä harkita lakien ja
muiden säädösten sekä viranomaisten niille lailla siirretyn toimivallan
nojalla antamien yleisten oikeussääntöjen samoin kuin valtiosopimusten
ja vastaavien asiakirjojen sulkemista kokonaan 2 momentin soveltamisalan
ulkopuolelle. Lisäksi säännös on syytä muotoilla sananvapautta ja
julkisuusperiaatetta ehdotettua vähemmän rajoittavasta lähtökohdasta
käsin esimerkiksi niin, että asiakirjassa mahdollisesti olevaa
itsenäistä teosta ei saa asiakirjasta erillään käyttää puhtaasti
kaupalliseen tarkoitukseen.
Teoksen esittäminen jumalanpalveluksen yhteydessä
Julkaistun teoksen saa näytelmä- ja elokuvateosta lukuun ottamatta
esittää 21 §:n 1-3 momentin perusteella julkisesti opetuksen yhteydessä
samoin kuin sellaisessa maksuttomassa tilaisuudessa, jossa teosten
esittäminen ei ole pääasia ja jota ei järjestetä ansiotarkoituksessa.
Nykyisestä poiketen tämä ei pykälän 4 momentin mukaan kuitenkaan koske
teoksen julkista esittämistä jumalanpalveluksen yhteydessä.
Ehdotus on merkityksellinen perustuslain 11 §:ssä turvatun
uskonnonvapauden näkökulmasta. Perustuslain 11 §:n 2 momentissa
lueteltuihin uskonnonvapauden tärkeimpiin ilmenemismuotoihin kuuluu
oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa. Uskonnon tunnustamisen ja
harjoittamisen vapauteen mainitaan säännöksen esitöissä sisältyvän
kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista
uskonnollisista menoistaan (HE 309/1993 vp , s. 55/II, PeVM 10/2002 vp ,
s. 2-3). Uskonnollisten menojen joukossa jumalanpalveluksen voidaan
valiokunnan mielestä katsoa kuuluvan uskonnonvapauteen sisältyvän
uskonnon harjoittamisoikeuden ydinalueelle.
Esityksen perusteluista ilmenevänä sääntelyn tarkoituksena on siirtää
musiikin esittäminen jumalanpalveluksessa tekijänoikeuden piiriin.
Sääntely ei säännöksen sanamuodon perusteella kuitenkaan rajaudu
jumalanpalvelusmusiikkiin, vaan kattaa musiikkiteosten lisäksi muidenkin
teosten esittämisen jumalanpalveluksessa. Ehdotuksen vaikutukset
riippuvat tältä osin siitä, missä määrin kunkin uskonnollisen yhteisön
jumalanpalveluksissa esitettävät tekstit tai esimerkiksi saarnat ovat
tekijänoikeuslaissa tarkoitettuja teoksia. Musiikki- ja muiden teosten
esittämisen saattaminen tekijöiden tai heitä edustavien järjestöjen
luvasta riippuvaiseksi merkitsee ehdotetussa muodossaan valiokunnan
mielestä kaiken kaikkiaan siinä määrin laajaa puuttumista
uskonnonharjoittamisoikeuden ydinalueelle, ettei ehdotus täytä sääntelyn
oikeasuhtaisuuden vaatimuksia.
Ehdotus on ongelmallinen myös uskonnonvapauteen kiinteästi liittyvän,
perustuslain 6 §:n 2 momenttiin sisältyvän uskontoon perustuvan
syrjinnän kiellon näkökulmasta. Ehdotus nimittäin asettaa
jumalanpalvelukset heikompaan asemaan lakiehdotuksen 21 §:n 2 momentissa
tarkoitettuihin muihin julkisiin tilaisuuksiin verrattuna ja muodostuu
siten uskonnon perusteella syrjiväksi.
Tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käytön edellytyksenä näin ollen on,
että 21 §:n 4 momentti poistetaan lakiehdotuksesta ja jumalanpalvelus
rinnastetaan pykälässä joko opetustilaisuuteen tai 2 momentissa
tarkoitettuun tilaisuuteen.
Laillisen lähteen vaatimus
Valmistaminen yksityiseen käyttöön. Tekijänoikeuslain 2 luvussa säädetyn
tekijänoikeuden rajoituksen nojalla ei 11 §:n 5 momentin pääsäännön
mukaan saa valmistaa kappaleita sellaisesta teoksen kappaleesta, joka on
valmistettu tai saatettu yleisön saataviin 2 §:n vastaisesti. Kieltoa ei
momenttiin sisältyvän poikkeussäännön perusteella sovelleta teosten
käyttämiseen momentista ilmenevien erinäisten säännösten nojalla.
Ehdotettu ns. laillisen lähteen vaatimus koskee myös valmistamista
yksityiseen käyttöön. Jokainen saa nimittäin tekijänoikeuslain 2 lukuun
sisältyvän 12 §:n 1 momentin mukaan valmistaa julkistetusta teoksesta
muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Näin valmistettuja
kappaleita ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen. Tekijänoikeuden tätä
rajoitusta voidaan perustella esimerkiksi teoksen käyttäjän omaisuuden
suojaan, sananvapauteen, yksityiselämän suojaan ja sivistyksellisiin
oikeuksiin liittyvillä näkökohdilla.
Henkilöllä tulee ehdotetun sääntelyn perusteella olla tieto
lähdekappaleen laillisuudesta, jotta hänellä olisi lain 12 §:ään
perustuva oikeus. Vaatimus on nykyaikaisessa viestintäteknisessä
ympäristössä varsin korkea. Esimerkiksi avoimessa tietoverkossa
saatavilla olevasta aineistosta voi – kuten esityksen perusteluissa
todetaan – olla vaikea päätellä, onko se laillista vai ei; joskus
päättely on jopa mahdotonta. Tällainen epävarmuus oikeuden
olemassaolosta on perusoikeuskytkentäisen sääntelyn yhteydessä
ongelmallista.
Ongelman vakavuutta lieventää jossain määrin se, että muutaman kappaleen
valmistaminen yksityistä käyttöä varten 11 §:n 5 momentin vastaisesti ei
56 a §:n 2 momentin perusteella ole tekijänoikeusrikkomuksena
rangaistava teko. Kappaleen yksityiseen käyttöön lainvastaisesti
valmistanut on kuitenkin 57 §:n 1 momentin mukaan tuottamuksestaan
riippumatta velvollinen suorittamaan tekijälle kohtuullisen hyvityksen,
minkä lisäksi kappaleen valmistaja voidaan 58 §:n nojalla tuomita
menettämisseuraamukseen. Tällaiset seuraamukset voidaan sääntelyn
kokonaisuus huomioon ottaen tuomita myös henkilölle, joka ei ole tiennyt
hänen käyttämänsä aineiston olevan lainvastaista. Mahdollisuus
seuraamusten tuomitsemiseen voi valiokunnan mielestä muodostua
kohtuuttomaksi etenkin, kun henkilön on käytännössä vaikeaa tai jopa
mahdotonta saada selkoa käyttämänsä aineiston lainmukaisuudesta.
Valiokunta pitää edellä esitetyn perusteella perusoikeussyistä tärkeänä,
että muutaman kappaleen valmistaminen tekijänoikeuslain 12 §:n
perusteella yksityiseen käyttöön rajataan tuottamuksesta riippumattomaan
vastuuseen perustuvan seuraamussääntelyn ulkopuolelle.
Teknisen toimenpiteen suojaamisen kierto. Sellaisesta teoksen
kappaleesta ei 11 §:n 5 momentin nojalla saa valmistaa kappaleita
yksityiseen käyttöön, jota suojaava tekninen toimenpide on 50 a §:n
vastaisesti kierretty.
Teoksen kappaleen laillisesti hankkineella on 50 a §:n 3 momentin
perusteella oikeus kiertää tekninen suojaus saadakseen teoksen
kuultavilleen ja nähtävilleen. Suojauksen kiertäneen henkilön hallussa
on tällöin kappale, jota suojaavaa teknistä toimenpidettä ei ole
kierretty 50 a §:n vastaisesti vaan sen mukaisesti ja josta henkilöllä
11 §:n 5 momentin sanamuodon perusteella on oikeus valmistaa muutama
kappale yksityiseen käyttöön. Lakiehdotuksen 50 a §:n 3 momentin
viimeisen virkkeen mukaan teoksesta ei kuitenkaan saa valmistaa
kappaleita, jos sitä suojaava tekninen toimenpide on kierretty teoksen
saamiseksi kuultaville ja nähtäville. Kiellettyä on esimerkiksi
valmistaa tällaisesta teoksesta kappaleita yksityiseen käyttöön.
Mainitut säännökset ovat siten keskenään ristiriidassa.
Valiokunta pitää oikeutta valmistaa teoksesta muutamia kappaleita
yksityiseen käyttöön teoksen laillisesti hankkineen perusoikeuksien
näkökulmasta perusteltuna. Viime kädessä kysymys on henkilön oikeudesta
käyttää teosta sen käyttötarkoitusta vastaavalla tavalla eli oikeudesta
katsella ja kuunnella teosta. Tekijänoikeutta suojaa valiokunnan
mielestä riittävästi tekijänoikeuslain 12 §:n 1 momentin sisältämä
kielto käyttää momentin nojalla valmistettua kappaletta muuhun
tarkoitukseen. Lakiehdotuksen 50 a §:n 3 momentista on näin ollen syytä
poistaa sen viimeinen virke.
Tallentamis- ja säilyttämisvelvollisuus. Lakiehdotuksen 25 d §:n 4
momentissa säädetään oikeudesta valmistaa ja säilyttää lähetetystä tai
välitetystä teoksesta kappale lakiin perustuvan tallentamis- tai
säilyttämisvelvollisuuden täyttämiseksi. Tällaisesta velvollisuudesta on
säännös esimerkiksi sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä
annetun lain 6 §:ssä. Laissa säädetyn velvollisuuden täyttämiseen
perustuva teoksen kappaleen valmistaminen tulee valiokunnan mielestä
sisällyttää 11 §:n 5 momentin poikkeussäännöksen piiriin. Tallentamis-
ja säilyttämisvelvollisuus voi nimittäin kohdistua myös laillisen
lähteen vaatimuksen vastaisesti valmistettuun aineistoon. Lakiehdotusta
on tältä osin tarpeen täydentää.
Välimuistitallenteet. Valiokunta on kiinnittänyt huomiota 11 §:n 5
momentissa olevan kiellon mahdollisiin vaikutuksiin tietoverkon käytön
kannalta tarpeellisten hakukoneiden toimintaedellytyksille. Hakukoneen
toiminta näyttäisi nimittäin merkitsevän laajamittaista ja jatkuvaa
tekijänoikeuslain rikkomista siltä osin kuin se perustuu tietoverkossa
olevasta aineistosta tehtäville ns. välimuistitallenteille, jos
tällaisen tallenteen valmistamista ei voida pitää lakiehdotuksen 11 a
§:n mukaan sallittuna kappaleen tilapäisenä valmistamisena. Tällöin
sääntely muodostuisi perustuslain 12 §:ssä turvatun sananvapauden
näkökulmasta merkitykselliseksi tietoverkkojen käyttörajoitukseksi.
Valiokunta pitää näistä syistä tärkeänä, että sivistysvaliokunta
selvittää ehdotetun sääntelyn vaikutuksia tältä osin ja varmistaa
tarvittaessa lakiehdotuksen 11 §:n 5 momentin poikkeussääntöön
lisättävin nimenomaisin maininnoin, että tietoverkon kaikkien käyttäjien
kannalta tarpeellisia hakukoneita voidaan tekijänoikeuslainsäädännön
estämättä käyttää vastaisuudessakin.
Jakeluvelvoitteen alaisten ohjelmien edelleen lähettäminen
Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys saa
tekijänoikeuslain 25 i §:n 1 momentin nojalla lähettää edelleen johtoja
pitkin yleisön vastaanotettavaksi viestintämarkkinalain 134 §:ssä
tarkoitettuun televisio- ja radiolähetykseen sisältyvän teoksen
samanaikaisesti alkuperäisen lähetyksen kanssa lähetystä muuttamatta.
Tekijällä on lakiehdotuksen 25 i §:n 2 momentin perusteella oikeus
korvaukseen edelleen lähettämisestä. Korvaus voidaan maksaa ainoastaan
26 §:n 1 momentissa tarkoitetun järjestön välityksellä. Ehdotus vastaa
näiltä osin voimassa olevaa sääntelyä.
Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on
viestintämarkkinalain 134 §:n 1 momentin perusteella velvollinen 3
momentissa tarkoitettuja tilanteita lukuun ottamatta siirtämään verkossa
korvauksetta Yleisradio Oy:n vapaasti vastaanotettavissa olevat julkisen
palvelun televisio- ja radio-ohjelmistot sekä niihin liittyvät vapaasti
vastaanotettavissa olevat oheis- ja lisäpalvelut. Sama koskee
valtakunnallisen ohjelmistoluvan nojalla verkon sijaintikunnassa
tarjottuja televisio- ja radio-ohjelmistoja sekä niihin sisältyviä
ohjelmaa varten toimitettuja aineistoja, ohjelmistoihin liittyviä
mainoksia ja muita vastaavia palveluja. Ohjelmistot ja palvelut on
tarjottava käyttäjälle muuttamattomina ja samanaikaisina alkuperäisen
lähetyksen kanssa. Vapaasti vastaanotettavissa olevat ohjelmistot ja
palvelut on tarjottava käyttäjille maksutta.
Viestintämarkkinalakiehdotuksen arvioinnin yhteydessä
perustuslakivaliokunta katsoi siirtovelvollisuudesta säätämiselle olevan
valtiosääntöoikeudelliselta kannalta hyväksyttävät, sananvapauteen
liittyvät perusteet. Valiokunta piti ohjelmistojen jakamista
kaapeliverkkojen välityksellä televisiotoiminnan valtakunnallisen
toteutumisen edellytyksenä tilanteessa, jossa televisiolähetykset
voitiin noin 40 prosentissa kotitalouksista ottaa käytännössä vastaan
vain kaapeliteitse (PeVL 61/2002 vp , s. 4/II).
Tällaisessa kokonaisasetelmassa säännös teleyrityksen velvollisuudesta
maksaa tekijälle korvausta lailla säädetyn velvoitteen täyttämisestä ei
valiokunnan mielestä ole perustuslain 15 §:n 1 momentissa turvatun
omaisuudensuojan näkökulmasta oikeasuhtaista. Tekijän oikeus saada
korvaus alkuperäisen ohjelman lähettäjäyrityksen lisäksi myös ohjelmaa
jakavalta teleyritykseltä ylittää valiokunnan mielestä sen, mihin
tekijällä tulee kohtuudella olla tällaisessa tilanteessa oikeus.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tekijänoikeusjärjestöt eivät
olekaan perineet korvauksia jakeluvelvollisilta teleyrityksiltä. Jotta
lakiehdotus voidaan tältä osin käsitellä tavallisen lain
säätämisjärjestyksessä, tulee siitä edellä esitetyn perusteella poistaa
25 i §:n 2 momentin säännökset tekijän oikeudesta korvaukseen
jakeluvelvoitteen alaisesta edelleen lähettämisestä.
Maahantuonnin kriminalisointi
Tekijänoikeusrikkomuksesta rangaistaan 56 a §:n 1 momentin 2 kohdan
nojalla sitä, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tuo maahan
tai Suomen alueelle edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi teoksen
kappaleen, jonka hän tietää tai jota hänellä on perustellusti syytä
epäillä valmistetuksi ulkomailla sellaisissa olosuhteissa, että
valmistaminen Suomessa olisi ollut tekijänoikeuslain mukaan rangaistavaa.
Säännöksen perusteella rangaistavaa on yhdenkin ulkomailla – myös EU:n
alueella – valmistetun kappaleen maahan tuonti. Säännöksessä ei
edellytetä teon liittyvän kaupallisiin tarkoituksiin, vaan rangaistavaa
on kappaleen maahan tuonti myös yksityisessä tarkoituksessa
käytettäväksi. Maahan saapuvaa henkilöä on siten säännöksen perusteella
mahdollista epäillä syylliseksi tekijänoikeusrikkomukseen siinäkin
tapauksessa, että hänen hallussaan on teoskappaleen hankintamaan
lainsäädännön mukaan laillisesti valmistettu kappale. Näin ollen
sääntely koskee muiden ohella myös Suomeen saapuvaa turistia, jonka
hallussa voi esimerkiksi olla hänen henkilökohtaiseen käyttöönsä
kotimaassaan hankkima ja siellä laillisesti valmistettu teoskappale.
Näin laaja, tekijänoikeuden suojan näkökulmasta kaikkein vähäisimpienkin
tekojen kriminalisointi ei valiokunnan mielestä vastaa parhaalla
mahdollisella tavalla vaatimusta eri perusoikeusnäkökohtien
tasapainottamisesta. Omaisuudensuojan kannalta on esimerkiksi
pulmallista, että yhdenkin, ulkomailla laillisesti valmistetun
teoskappaleen henkilökohtaiseen käyttöönsä hankkinut voidaan 57 §:n
nojalla tuomita suorittamaan tekijälle kohtuullinen hyvitys ja korvaus,
minkä lisäksi teoskappale voidaan 58 §:n nojalla tuomita menetetyksi.
Perustuslain 8 §:ssä säädettyyn rikosoikeudelliseen
laillisuusperiaatteeseen sisältyvän täsmällisyysvaatimuksen näkökulmasta
taas ei ole asianmukaista, että rikoksen tunnusmerkistö määräytyy
teoksen valmistamista koskevien verraten vaikeasti avautuvien säännösten
kautta, vaikka teon rangaistavuus edellyttääkin tahallisuutta tai
törkeää huolimattomuutta.
Laajaan henkilö- ja tekojoukkoon ulottuva rangaistussäännös on
valiokunnan mielestä aiheellista tarkistaa oikeasuhtaisuuden ja
täsmällisyyden vaatimuksia paremmin vastaavaksi.
Sopimuslisenssi
Tekijänoikeuslain 2 luvun säännöksiä sopimuslisenssistä sovelletaan 26
§:n 1 momentin mukaan teoksen käytöstä sopimiseen käyttäjän ja
opetusministeriön hyväksymän, lukuisia tietyn alan Suomessa käytettyjen
teosten tekijöitä edustavan järjestön välillä. Käyttäjä saa tällaisen
sopimuksen mukaisin ehdoin käyttää sellaistakin tekijänoikeuden
suojaamaa saman alan teosta, jonka tekijää järjestö ei edusta. Järjestön
oikeus tehdä sopimuksia myös muiden kuin järjestölle sopimusoikeuden
luovuttaneiden tekijöiden puolesta on perustuslaissa turvatun
omaisuudensuojan näkökulmasta merkityksellinen tekijän sopimusvapauteen
kohdistuva rajoitus (PeVL 41/2000 vp , s. 3/I).
Sopimuslisenssijärjestelmä on voimassa olevaan lakiin perustuva ja
vakiintunut tekijänoikeuksien yhteisvalvonnan muoto, jonka tarkoituksena
on muun ohella helpottaa teosten käyttäjien mahdollisuuksia hankkia
tekijänoikeuslainsäädännön edellyttämät luvat etenkin aineiston
massaluonteisia käyttötilanteita varten. Järjestelmälle on siten
käyttäjien perusoikeuksien, kuten sananvapauden ja sivistyksellisten
oikeuksien edistämiseen liittyvät hyväksyttävät perusteet. Sääntelyn
oikeasuhtaisuuden kannalta on huomattava, että tekijällä on
sopimuslisenssiä koskevien erityissäännösten perusteella oikeus kieltää
teoksensa käyttö lukuun ottamatta teoksen valokopiointiin 13 §:n mukaan
liittyvää vähäistä poikkeusta. Järjestön ulkopuolisella tekijällä on 26
§:n 4 momentin perusteella laajempi oikeus saada korvaus teoksen
käytöstä kuin järjestön edustamilla tekijöillä. Lisäksi on olennaista,
että tekijällä on esityksen perustelujen mukaan oikeus
sopimuslisenssisäännösten estämättä kaikissa tapauksissa sopia teoksen
käyttämisestä siltä osin kuin hän ei ole luovuttanut teoksen
käyttösopimusten teko-oikeutta järjestölle. Sääntely ei vaikuta
lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen. Estettä ei valiokunnan mielestä
ole sille, että heikomman osapuolen suoja otetaan sääntelyä
kehitettäessä huomioon.
Hyvitysmaksu
Maksun luonne. Valmistajan tai maahantuojan on 26 a §:n 1 momentin
mukaan suoritettava maksu yleisön keskuuteen levitettäväksi
valmistetusta tai maahan tuodusta ääni- ja kuvanauhasta sekä muusta
sellaisesta laitteesta, johon teos voidaan tallentaa ja jota
merkittävässä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen
yksityiseen käyttöön. Laitteen esitysajan tai tallennuskapasiteetin
perusteella määräytyvä maksu suoritetaan tekijöitä edustavan järjestön
välityksellä käytettäväksi hyvityksenä teosten tekijöille sekä
tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin.
Kasettimaksuksi yleisesti kutsutussa hyvityksessä on kysymys
lakisääteisestä, viime kädessä laitteiden käyttäjiltä yhtenäisin
perustein perittävästä ja teosten tekijöille tuloutettavasta
rahasuorituksesta. Vaikka hyvityksessä voidaan nähdä verolle ominaisia
piirteitä, on se valiokunnan mielestä kuitenkin ymmärrettävä
yksityisoikeudelliseksi korvaukseksi teosten kopioinnista tekijöille
aiheutuvista taloudellisista menetyksistä. Tästä näkökulmasta on jossain
määrin ongelmallista, että maksusuorituksista kertyneitä varoja
käytetään ehdotetun säännöksen perusteella tekijöille suoritettavan
hyvityksen lisäksi myös “tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin”.
Tarkoituksena esityksen perustelujen mukaan on mahdollistaa
hyvitysvaikutuksen kohdistaminen mahdollisimman moniin
oikeudenhaltijoihin tai kokonaisiin oikeudenhaltijaryhmiin tilanteessa,
jossa henkilökohtaisilla tilityksillä ei käytännössä voida saavuttaa
kaikkia oikeudenhaltijoita. Näin ollen myös kertyneitten varojen
yhteistä osuutta käytetään ainakin välillisesti hyvitykseksi teosten
tekijöille. Säännöksen sanamuotoa on valiokunnan mielestä kuitenkin
aiheellista tältä osin täsmentää maksun hyvitysluonnetta paremmin
vastaavaksi. Sama huomautus koskee 26 b §:n 1 momenttia.
Hyvitysmaksun periminen. Hyvitysmaksun perii 26 b §:n 1 momentin
perusteella opetusministeriön hyväksymä tekijänoikeusjärjestö.
Esityksestä ei ilmene, mitä perimisellä tässä yhteydessä tarkoitetaan ja
onko järjestön esimerkiksi tarkoitus suorittaa jonkinlaisia
perimistoimenpiteitä. Ehdotuksen muiden säännösten perusteella on
kuitenkin mahdollista päätellä tarkoituksena olevan, että
maksuvelvollisen tulee vain suorittaa hyvitysmaksu järjestön
välityksellä, kuten 26 a §:n 1 momentissa hyvitysmaksun ja 47 a §:ssä
käyttökorvausten suorittamisesta mainitaan, eli käytännössä järjestölle,
jonka asiana on tulouttaa kertyneet varat tekijöille. Näin ymmärrettynä
sääntely ei valiokunnan mielestä muodostu ongelmalliseksi perustuslain
näkökulmasta. Ehdotuksen 26 b §:n 1 momentista on tällöin poistettava
tarpeetonta epäselvyyttä aiheuttava maininta maksun perimisestä. Muussa
tapauksessa lakiehdotusta tulee täydentää esimerkiksi saatavien
perinnästä annettua lakia vastaavilla säännöksillä muun ohella maksun
perimisessä käytettävissä olevista perintätoimista, hyvästä
perintätavasta ja maksuvelvollisen oikeusturvasta.
Jälleenmyyjän regressioikeus. Jälleenmyyjällä on 26 a §:n 2 momentin
perusteella oikeus vaatia suorittamansa maksu toiselta jälleenmyyjältä.
Esityksen perustelujen mukaan kysymys on jälleenmyyjän
regressioikeudesta ja mahdollisuudesta periä regressisaatava
vastuuketjussa edellä olevalta jälleenmyyjältä. Tämä seikka ei ilmene
laista, kuten ei sekään, miten jälleenmyyjien keskinäinen vastuuketju
määräytyy. Sääntelyä on tarpeen näiltä osin täydentää.
Järjestön hyväksyminen
Hyväksymisen edellytykset. Sopimuslisenssisäännösten nojalla tehtävän
sopimuksen toisena osapuolena on 26 §:n 1 momentin mukaan
opetusministeriön hyväksymä, lukuisia tietyn alan Suomessa käytettyjen
teosten tekijöitä edustava järjestö. Opetusministeriö hyväksyy 26 §:n 2
momentin perusteella järjestön määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi.
Hyväksyminen voidaan peruuttaa, jollei järjestö noudata
hyväksymispäätöksessä asetettuja ehtoja. – Vastaavia säännöksiä
opetusministeriön toimivallasta hyväksyä järjestö sisältyy 26 b §:n 1
momenttiin ja 47 a §:n 5 momenttiin.
Hyväksymisen ainoana edellytyksenä on, että järjestö edustaa lukuisia
Suomessa käytettyjen teosten tekijöitä. Edellytyksen täyttyessä
ministeriön on 26 §:n 2 momentin sanamuodon perusteella
(“opetusministeriö hyväksyy”) myönnettävä järjestölle säännösten
tarkoittama auktorisointi. Lakiehdotuksen 26 b §:n 1 momentin mukainen
hyväksyminen edellyttää lisäksi, että järjestö sitoutuu käyttämään
ministeriön ja järjestön vuosittain sopiman osan 26 a §:ssä tarkoitetun
hyvitysmaksun tuotosta tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin ministeriön
hyväksymän maksuvarojen käyttösuunnitelman mukaisesti.
Esityksen perusteluissa todetaan, että hyväksymisestä päätettäessä tulee
ottaa huomioon muitakin seikkoja. Järjestön tulee esimerkiksi olla
oikeudenhaltijoita riittävästi edustava. Huomiota tulee kiinnittää myös
järjestön organisaatioon samoin kuin järjestön valmiuteen ja kykyyn
hoitaa auktorisoidulle järjestölle lain mukaan kuuluvia tehtäviä.
Hyväksymispäätöstä tulee muutenkin harkita kokonaisvaltaisesti ja
ottamalla huomioon kaikki tiedossa olevat asian haarat, joiden
luonteesta perusteluissa ei toisaalta tehdä selkoa. Lisäksi hyväksyminen
voidaan perustelujen mukaan myöntää yhdelle tai useammalle järjestölle
järjestelmän toimivuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen liittyvät
näkökohdat huomioon ottaen. Perustelut – toisin kuin lain säännökset –
viittaavat pikemminkin ministeriön vapaaseen kuin sidottuun
harkintaan.
Jotta esityksen perusteluista ilmenevä tarkoitus on mahdollista
saavuttaa, on lakiehdotusta perustuslain 2 §:n 3 momentissa säädetyn
julkisen vallankäytön lainalaisuusvaatimuksen takia täydennettävä
säännöksillä järjestön hyväksymisen edellytyksistä ja ministeriön
harkintaa ohjaavista seikoista hyväksymisestä päätettäessä. Lisäksi on
asianmukaista lisätä lakiin säännös hyväksymispäätöksen tekemisestä
järjestön hakemuksesta. – Samat huomautukset koskevat ministeriön
toimivallan sääntelyä 26 b §:n 1 momentissa ja 47 a §:ssä.
Hyväksymispäätöksessä asetettavat ehdot. Lakiehdotuksen 26 §:n 2
momentista ilmenee välillisesti, että opetusministeriölle on tarkoitus
antaa toimivalta asettaa järjestölle hyväksymispäätöksessä ehtoja.
Lakiehdotus ei kuitenkaan sisällä nimenomaisia säännöksiä ministeriön
tällaisesta toimivallasta eikä siitä, mitä tai edes minkä tyyppisiä
ehtoja ministeriö voi järjestölle asettaa. Ehdotusta on perustuslain 2
§:n 3 momentista johtuvista syistä tältäkin osin tarpeen täydentää. –
Sama huomautus koskee 47 a §:n 5 momenttia. Myös 26 b §:n 1 momenttiin
on tarpeen lisätä säännökset edellytyksistä, joiden täyttyessä
opetusministeriö hyväksyy momentissa tarkoitetun hyvitysmaksuvarojen
käyttösuunnitelman.
Hyväksymisen peruuttaminen. Ministeriöllä on 26 §:n 2 momentin
perusteella toimivalta peruuttaa hyväksyminen järjestön rikkoessa
hyväksymispäätöksessä asetettuja ehtoja. Perustuslakivaliokunta on
elinkeinotoiminnan sääntelyn yhteydessä pitänyt luvan peruuttamista
vakiintuneesti yksilön oikeusasemaan puuttuvana viranomaistoimena
vaikutuksiltaan jyrkempänä kuin haetun luvan epäämistä. Valiokunta on
sen vuoksi katsonut sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta
välttämättömäksi sitoa luvan peruuttamismahdollisuus vakaviin tai
olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin sekä siihen, että
luvanhaltijalle mahdollisesti annetut huomautukset ja varoitukset eivät
ole johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen (PeVL
14/2004 vp , s. 3/I, PeVL 44/2004 vp , s. 2-3). Näitä periaatteita on
valiokunnan mielestä syytä noudattaa myös ehdotetuissa 26 §:n 2 momentin
ja 47 a §:n 5 momentin säännöksissä järjestölle myönnetyn hyväksymisen
peruuttamisesta. Lakiehdotusta on täydennettävä, jota se voidaan näiltä
osin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Asetuksenantovaltuudet
Yleistä. Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvosto ja
ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa
säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön
oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka
perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Valtuuden säätämiseen
laissa on perustuslakivaliokunnan käytännössä kohdistettu vaatimuksia
sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta (esim. PeVL 33/2004 vp
, s. 4-6).
Perustuslakivaliokunta on toistuvasti korostanut, että perustuslain 80
§:n säännökset rajoittavat suoraan valtuussäännösten tulkintaa samoin
kuin valtuuksien nojalla annettavien säännösten sisältöä. Asetuksella ei
siten voida antaa yleisiä oikeussääntöjä lain alaan kuuluvista asioista
(esim. PeVL 33/2004 vp , s. 4/I).
Valtioneuvoston asetuksenantovalta. Valtioneuvoston asetuksella
säädetään lakiehdotuksen 16 §:n nojalla niistä arkistoista, kirjastoista
ja museoista, joilla on oikeus valmistaa kappaleita omissa kokoelmissaan
olevista teoksista. Valtuutus ei sisällä lainkaan asetuksenantajan
harkintavallan käyttöä rajoittavia tai ohjaavia säännöksiä, vaan jättää
tekijänoikeuden rajoitukseen oikeutettavien laitosten valinnan
asetuksenantajan vapaaseen harkintaan. Perustuslain 80 §:n 1 momentin
näkökulmasta on ongelmallista valtuuttaa asetuksenantaja valitsemaan
vapaasti myös sellaiset yksityiset laitokset, jotka voivat käyttää
lakiin perustuvaa oikeutta teoksen kappaleiden valmistamiseen. Ehdotus
ei avoimuudessaan täytä valtuuden täsmällisyyteen
perusoikeuskytkentäisen sääntelyn yhteydessä kohdistuvia vaatimuksia.
Sääntelyä on täsmennettävä, jotta lakiehdotus voidaan tältä osin
käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Laista tulee käydä
riittävän täsmällisesti ilmi vaatimukset, jotka ehdotetussa säännöksessä
tarkoitetun laitoksen on täytettävä. Sama valtiosääntöoikeudellinen
huomautus koskee 16 a §:n 1 ja 2 momenttia, 16 d §:n 1 momenttia sekä 17
§:n 2 ja 3 momenttia.
Lakiehdotuksen 17 §:n 2 ja 3 momentin mukaan säännöksissä tarkoitetuilla
laitoksilla on oikeus valmistaa julkaistuista teoksista kappaleita
muiden ohella näkö- ja kuulovammaisten käytettäväksi valtioneuvoston
asetuksella säädettävin ehdoin. Valtuudet ovat täysin avoimia. Niitä on
täydennettävä esimerkiksi maininnoin siitä, millaisia tai minkä
tyyppisiä oikeuksien käyttämiseen liittyviä ehtoja asetuksella voidaan
säätää, jotta lakiehdotus voidaan tältä osin käsitellä tavallisen lain
säätämisjärjestyksessä. Valiokunta huomauttaa, että asetuksenantajaa ei
voida valtuuttaa antamaan säännöksiä esimerkiksi tekijänoikeuden tai sen
rajoituksen kannalta olennaisista taikka muista vastaavista lain alaan
kuuluvista seikoista.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan 26 h §:n nojalla tarkemmat
säännökset pykälässä mainittujen lainkohtien täytäntöönpanosta.
Tarkempien täytäntöönpanosäännösten antamisvaltuus sisältyy myös 25 i
§:n 3 momenttiin.
Ehdotukset vastaavat sanonnaltaan lakiin tavanomaisesti sisältyvää
yleisluonteista valtuutta lain täytäntöönpanoa koskevien säännösten
antamisesta valtioneuvoston asetuksella. Perustuslakivaliokunta on
aiemmin torjunut käsityksen, jonka mukaan lain täytäntöönpanosääntelyyn
oikeuttavan valtuuden nojalla olisi mahdollista antaa asetuksella
säännöksiä mistä tahansa lain sääntelyalaan kuuluvasta asiasta, ja
todennut perustuslain 80 §:ään perustuvasta valtuussääntelyn
täsmällisyysvaatimuksesta johtuvan, että täytäntöönpanosäännösten
antamiseen oikeuttavaa valtuutusta on tulkittava supistavasti. Tällaisen
valtuuden nojalla voidaan valiokunnan kannan mukaan antaa esimerkiksi
lain voimaantullessa välttämättömiä viranomaistoimintaa ohjaavia
säännöksiä (PeVL 40/2002 vp , s. 7/I, PeVL 29/2004 vp , s. 3/II). Näitä
periaatteita tulee noudattaa myös lain yksittäisiin pykäliin sisältyviä
täytäntöönpanovaltuuksia tulkittaessa ja sovellettaessa. Ehdotettujen
valtuuksien käyttöala jää siten verraten vähäiseksi.
Lakiehdotuksen 54 §:n 1 momentissa tarkoitetut asiat ratkaistaan
erimielisyyden sattuessa välimiesmenettelyssä siten kuin valtioneuvoston
asetuksella säädetään. Asianosaiset voivat 2 momentin perusteella myös
sopia asian saattamisesta välimiesten ratkaistavaksi
välimiesmenettelystä annetun lain mukaisesti.
Ehdotus ei muodostu ongelmalliseksi perustuslain 21 §:n 1 momentin
kannalta, koska asianosaisella on 54 §:n 4 momentin perusteella aina
mahdollisuus saattaa asia Helsingin käräjäoikeuden ratkaistavaksi.
Avointa valtuutusta välimiesmenettelyn asetuksentasoiseen sääntelyyn ei
sen sijaan voida pitää asianmukaisena perustuslain 21 §:n 2 momentin
vaatimuksen kannalta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon
takeiden turvaamisesta lailla. Ongelmallista on sekin, että valtuuden
nojalla näyttää olevan mahdollista rajoituksetta poiketa
välimiesmenettelystä annetun lain säännöksistä. Valiokunta pitää
perustuslain 21 §:n 2 momentin ja 80 §:n 1 momentin takia
välttämättömänä, että lakiin lisätään säännökset asianosaisten
oikeusturvan kannalta olennaisten oikeuksien ja velvollisuuksien
perusteista välimiesmenettelyssä ja ehdotettu asetuksenantovaltuus – jos
sitä pidetään tarpeellisena – muotoillaan lakia tarkempien säännösten
antamista tarkoittavaksi. Tämä on edellytys lakiehdotuksen
käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Ministeriön asetuksenantovalta. Hyvitysmaksun piiriin kuuluvista
laitteista säädetään 26 a §:n 3 momentin nojalla opetusministeriön
asetuksella liikenne- ja viestintäministeriön sekä kauppa- ja
teollisuusministeriön annettua asiasta lausuntonsa. Pykälän 1 momentin
perusteella maksun piiriin kuuluvat ääni- ja kuvanauhat sekä muut
sellaiset laitteet, joihin teos voidaan tallentaa ja jota merkittävässä
määrin käytetään teosten kappaleiden valmistamiseen yksityiseen
käyttöön. Vaikka säännös on ennen muuta laite-sanan laajuuden takia
verraten väljä, se rajaa asetuksenantovaltuutta perustuslain 80 §:n 1
momentin näkökulmasta riittävästi. Valiokunnan mielestä on kuitenkin
asianmukaista täsmentää 1 momenttia esimerkiksi maininnalla laitteen
rinnastettavuudesta ääni- ja kuvanauhaan.
Opetusministeriön asetuksella säädetään 26 a §:n 3 momentin nojalla myös
hyvitysmaksun suuruus. Valtuuden käyttöä rajaa hyvin väljä säännös
maksun vahvistamisesta sellaiseksi, että sitä voidaan pitää sopivana
hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön.
Maksun suuruudesta säädettäessä tulee momentin mukaan lisäksi ottaa
huomioon, missä määrin yksityisen kappaleen valmistamisen estäviä
teknisiä toimenpiteitä on käytetty yleisön saataviin saatettujen teosten
suojana. Tämänkään säännöksen ei voida sanoa merkittävästi ohjaavan
valtuuden käyttöä.
Valtuutus on perustuslain 80 §:n 1 momentin näkökulmasta väljä etenkin,
kun otetaan huomion hyvitysmaksun merkitys tekijänoikeuden haltijoiden,
maksuvelvollisten ja kuluttajien oikeuksien kannalta. Ehdotus ei siksi
ole hyvin sopusoinnussa perustuslain 80 §:n 1 momentin sen lähtökohdan
kanssa, jonka mukaan ministeriölle voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa
lähinnä teknisluonteisissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta
merkitykseltään vähäisehköissä asioissa (HE 1/1998 vp , s. 132/II, PeVL
27/2004 vp , s. 3, PeVL 33/2004 vp , s. 6/I). Valiokunta pitää edellä
esitetyn perusteella tärkeänä, että valtuutta säätää asetuksella
hyvitysmaksun suuruudesta täsmennetään tai valtuus osoitetaan
ministeriön asemesta valtioneuvostolle.
Opetusministeriön asetuksella säädetään 26 a §:n 3 momentin nojalla myös
hyvitysmaksun ylärajasta. Säännös on erikoinen, koska ehdotetun
valtuuden sanamuodon perusteella maksun suuruus säädetään ministeriön
asetuksella muutoinkin yksiselitteisesti.
Voimaantulo
Useiden 1. lakiehdotuksen voimaantulosäännöksestä ilmenevien lainkohtien
voimaantuloajankohdasta ehdotetaan säädettäväksi valtioneuvoston
asetuksella. Valtuus on merkityksellinen perustuslain 79 §:n 3 momentin
näkökulmasta. Sen mukaan laista tulee käydä ilmi, milloin se tulee
voimaan. Erityisestä syystä laissa voidaan säätää, että sen
voimaantuloajankohdasta säädetään asetuksella.
Lain voimaantuloajankohdan tulee perustuslakiesityksen perustelujen
mukaan käydä ensisijaisesti ilmi itse laista. Voimaantuloajankohta
voidaan jättää asetuksella säädettäväksi vain erityisestä syystä. Tästä
voi esitöiden perusteella olla kysymys esimerkiksi silloin, kun suuren
lainsäädäntökokonaisuuden eri osien on tultava voimaan samana
ajankohtana eikä tuota ajankohtaa ole lakia säädettäessä
tarkoituksenmukaista tai mahdollista vielä vahvistaa (HE 1/1998 vp , s.
130/II). Perustuslakivaliokunnan käytännössä erityisenä syynä on pidetty
myös lain voimaantuloajankohdan sidonnaisuutta Suomen kansainvälisten
velvoitteiden tai esimerkiksi Euroopan unionin lainsäädännön
voimaantuloon (PeVL 43/2000 vp , s. 4-5, PeVL 1/2004 vp , s. 4/II, PeVL
5/2004 vp , s. 2/I, PeVL 14/2004 vp , s. 5).
Käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen voimaantulosäännöksessä
mainituista lainkohdista jotkut (16 b §:n 1 momentin 2 ja 3 kohta, 16 c
§:n 1 momentin 2 ja 3 kohta, 16 c §:n 2 momentti ja 21 §:n 3 momentti)
ovat tarkoitetut tulemaan voimaan samaan aikaan
vapaakappalelainsäädännön uudistuksen voimaantulon kanssa. Näiltä osin
ehdotus täyttää perustuslain 79 §:n 3 momenttiin sisältyvän erityisen
syyn vaatimuksen.
Muilta osin sääntelyssä on kysymys tarpeellisen ajan varaamisesta laista
johtuville hallinnollisille toimenpiteille, käytännön järjestelyille ja
tiedottamiselle. Tällaiset toimet ovat tavanomaisia lähes kaikelle
lainsäädännölle ja tarvittava aika niille voidaan varata päätettäessä
lain voimaantuloajankohdasta lakia vahvistettaessa. Näiltä osin (13 ja
13 a §, 14 §:n 1 momentti, 16 d §, 25 a §:n 2 momentti, 25 f §:n 3
momentti sekä 25 g, 25 h, 26, 26 a, 26 b, 26 e ja 26 h §) perustuslain
79 §:n 3 momentissa tarkoitettu erityisen syyn vaatimus ei valiokunnan
mielestä täyty eikä näiden lainkohtien voimaantuloajankohdasta
säätämistä siten ole mahdollista jättää valtioneuvoston asetuksen
varaan. Voimaantulosäännöstä on siksi tarkistettava, jotta lakiehdotus
voidaan tältä osin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Lausunto
Lausuntonaan perustuslakivaliokunta esittää,
että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain
säätämisjärjestyksessä, 1. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan
sen 16 §:stä, 16 a §:n 1 ja 2 momentista, 16 d §:n 1 momentista, 17 §:n
2 ja 3 momentista, 21 §:n 4 momentista, 25 i §:n 2 momentista, 26 §:n 2
momentista, 47 a §:n 5 momentista, 54 §:n 1 momentista ja
voimaantulosäännöksestä tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset
otetaan asianmukaisesti huomioon.
Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2005
Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa
pj. Kimmo Sasi /kok
vpj. Arja Alho /sd
jäs. Hannu Hoskonen /kesk
Roger Jansson /r
Irina Krohn /vihr
Miapetra Kumpula /sd
Annika Lapintie /vas
Outi Ojala /vas
Reino Ojala /sd
Klaus Pentti /kesk
Markku Rossi /kesk
Simo Rundgren /kesk
Arto Satonen /kok
Seppo Särkiniemi /kesk
Ilkka Taipale /sd
Astrid Thors /r
vjäs. Veijo Puhjo /vas (osittain)
Valiokunnan sihteerinä on toiminut
valiokuntaneuvos Sami Manninen
ERIÄVÄ MIELIPIDE
Esitetty sääntely vaikuttaa perustuslain 11 §:ssä turvattuun
uskonnonvapauteen, jonka ydinalueeseen kuuluu oikeus tunnustaa ja
harjoittaa uskontoa. Jumalanpalvelusmusiikin esityskorvauksen
vaikutukset yksittäisten ihmisten uskonnon tunnustamiseen ja
harjoittamiseen jäisivät kuitenkin vähäisiksi. Esitys ei myöskään
vaikuttaisi ihmisten oikeuteen kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen
yhdyskuntaan. Sääntelyn vaikutukset kohdistuisivat lähinnä seurakuntien
taloudelliseen tilanteeseen.
Jumalanpalvelusten yhteydessä esitettävästä musiikista maksetaan sen
tekijöille korvaus useimmissa Euroopan maissa. Yhdessätoista ns.
vanhassa ETA-maassa tekijöille maksetaan korvaus
jumalanpalvelusmusiikista. Pohjoismaissa korvaus maksetaan Norjassa,
Islannissa ja Tanskassa, joissa korvaustaso on kolmesta neljään senttiä
seurakuntalaista kohden vuodessa.
Jumalanpalveluksia ei voi rinnastaa tekijänoikeuslain 21 §:n 2
momentissa tarkoitettuihin kansanvalistus- ja
hyväntekeväisyystilaisuuksiin, koska niihin ei varta vasten tehdä
musiikkia. Maassamme järjestetään vuosittain noin 70 000 jumalanpalvelusta.
Esitetty sääntely olisi merkityksellistä jumalanpalveluksissa
esitettävän musiikin tekijöiden perustuslain 15 §:ssä turvatun
omaisuudensuojan kannalta. Jumalanpalvelukset ovat usein ainoa
tilaisuus, missä heidän tekemiään teoksia esitetään. Lisäksi sääntely
saattaisi jumalanpalveluksissa esitettävän musiikin tekijät perustuslain
6 §:ssä tarkoitetulla tavalla yhdenvertaiseen asemaan muiden tekijöiden
kanssa. Sääntelyn tarkoituksena ei ole vaikuttaa seurakuntien vapauteen
päättää jumalanpalvelusten sisällöstä tai kulusta.
Koska esitetyn sääntelyn vaikutukset ovat pääasiallisesti taloudellisia
ja vaikutukset uskonnon vapauden toteutumisen kannalta olisivat näin
ollen vähäiset, ei esitetty sääntely edellytä
perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä.
Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2005
Irina Krohn /vihr
Annika Lapintie /vas
Miapetra Kumpula /sd
Outi Ojala /vas