Effi: Kesälukemista kansanedustajille

Lehdistötiedote
Electronic Frontier Finland ry
Vapaa julkaistavaksi heti
Helsinki 11.6.2009

Electronic Frontier Finland ry (Effi) on huolissaan suomalaisesta ja yleiseurooppalaisesta suuntauksesta kohti valvontayhteiskuntaa. Salainen nettisensuuri on voimassa toista vuotta. Lex Nokia hädin tuskin saatettiin voimaan, kun sen yksityisyydensuojan valvonnan vesittäminen aloitettiin. Valmistelussa puolestaan on uusi passilaki, jonka myötä Suomeen luodaan kansallinen sormenjälkirekisteri.

“Isänmaamme poliittiset päättäjät ja korkeimmat virkamiehet ovat toimissaan osoittaneet niin suurta välinpitämättömyyttä perusoikeuksia kohtaan, että jonkinlainen herätys on paikallaan. Hyväkään tarkoitus ei saa pyhittää vääriä keinoja”, toteaa Effin hallituksen jäsen Jyri Luostarinen.

Tulevaisuudesta päätetään tänään, ja juuri nyt on aika vastustaa orwellilaista isovelimaailmaa. Tämän vuoksi Effi ja joukko huolestuneita kansalaisia toteuttivat kimppaostohankkeen, jossa kaikille kansanedustajille, ministereille ja suomalaisille mepeille lahjoitetaan kirja George Orwellin “Vuonna 1984”. Tämä dystopian klassikko kuvaa poliisiyhteiskuntaa, jossa kansalaisia valvotaan ja vakoillaan ja jollaista kohti olemme menossa.

Suomen perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus takaavat kuitenkin kaikille tietyt perusoikeudet. Näihin kuuluvat muun muassa sananvapaus, lehdistönvapaus, yksityisyyden suoja ja oikeusturva. “Toivomme, että perusoikeuksien turvaamiseen ja toteutumiseen kiinnitetään eduskunnassa jatkossa huomattavasti enemmän huomiota. Perusoikeudet eivät ole mikään kuramatto”, sanoo Leena Romppainen, Effin hallituksen jäsen ja jatkaa: “Haluamme muistuttaa kansanedustajia heidän työnkuvauksestaan: Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

Effi luovuttaa kirjat edustajille tilaisuudessa, joka pidetään tänään 11.6. klo 12.30 Eduskuntatalolla.

Lisätietoja:

Leena Romppainen
Hallituksen jäsen, Effi ry
puh. 040 590 3031

Jyri Luostarinen
Hallituksen jäsen, Effi ry
puh. 050 412 6113

Taustamateriaalia:

Electronic Frontier Finland ry on perustettu puolustamaan kansalaisten sähköisiä oikeuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi oikeus sensuroimattomaan viestintään, kohtuullisiin käyttöehtoihin digitaalista sisältöä ostettaessa sekä vapaus kehittää ja julkaista avoimia tietokoneohjelmia. Yhdistys herättää keskustelua ja pyrkii vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta ja tekijänoikeudesta Suomessa ja Euroopassa. Mielestämme yksityisyyttä ei saa rikkoa, spämmäys tulee kieltää ja ohjelmistoideapatenteista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Yhdistyksellä on noin 1500 jäsentä. Lisätietoja Effin kotisivulta http://www2.effi.org/