Big Brother 2005 -palkintojenjako ensi keskiviikkona – seminaariohjelma julkaistu

29.11.2005
Lehdistötiedote
Electronic Frontier Finland – EFFI ry

Electronic Frontier Finland ry (EFFI) jakaa ensi keskiviikkona 7.12. Suomen Big Brother -palkinnot vuoden tökeröimmille yksityisyyden loukkaajille. Aiempina vuosina palkinnon ovat pokanneet muun muassa Sonera teleurkintajupakastaan ja YTV matkakorttisekoiluistaan. Tänä vuonna ehdolla on useita tahoja sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. EFFI toivottaa kaikki yksityisyydestä kiinnostuneet tervetulleiksi tapahtumaan.

Palkintojen saajista päättää vuosittain vaihtuva asiantuntijapaneeli. Tänä vuonna paneelin puheenjohtajana toimii europarlamentaarikko Piia-Noora Kauppi ja jäseninä kansanedustaja Heidi Hautala, internet-vaikuttaja Johan Helsingius, oikeustieteen tutkija Juha Lavapuro, eurooppaoikeuden professori Tuomas Ojanen, toimittaja Ruben Stiller sekä tietoyhteiskuntafilosofi Tere Vadén.

Ennen palkintojenjakoa EFFI järjestää seminaarin perusoikeuksista ja yksityisyydestä EU-lainsäädännössä. Asiantuntijat keskustelevat seminaarissa mm. turvallisuudesta, valvonnasta, teletietojen tallennusvelvollisuudesta sekä EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta. Seminaarin jälkeen tarjoillaan viinit ja purtavaa.

Seminaariin ja palkintojenjakoon on vapaa pääsy. Ilmoittautumiset ja tiedustelut pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen vili.lehdonvirta@effi.org 6.12.2005 mennessä (huom! aikaa jatkettu).

Lisätietoja:

Suomen Big Brother -palkintojen kotisivu
http://www2.effi.org/bigbrother

Big Brother 2005 -palkintojenjako ja seminaari perusoikeuksista ja yksityisyydestä EU-lainsäädännössä – ohjelma

Aika: 7.12.2005 klo 14-19
Paikka: Finlandia-talo, Terassisali, Mannerheimintie 13, sisäänkäynnit M4 ja K4

14:00. Tilaisuuden avaus: Ville Oksanen, EFFI

14:15 Paneeli: Miten tasapainottaa taloudellisesti turvallisuus ja
yksityisyyden suoja televiestinnässä?

– Kari Wirman, varautumispäällikkö, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom
– Jari Perko, toimitusjohtaja, Suomen Suoramarkkinointiliitto
– Tere Vadén, dosentti, Tampereen yliopisto

Keskustelu

15:00 Tauko (kahvit)

15:20 Paneeli: Teletietojen tallennusvelvollisuus ja Suomi

– Tuomas Ojanen, eurooppaoikeuden professori, Turun Yliopisto
– Jouko Huhtamäki, neuvotteleva virkamies, sisäasiainministeriö
– Juha-Pekka Ristola, verkkoliiketoimintayksikön päällikkö, liikenne- ja viestintäministeriö

Keskustelu

16:00 Paneeli: Euroopan parlamentti, yksityisyys ja perusoikeudet

– Piia-Noora Kauppi, MEP, kokoomus
– Heidi Hautala, presidenttiehdokas, vihreä liitto
– Johan Helsingius, teknologia-asiantuntija

17:00 Viinit ja purtavaa

18:00 SUOMEN BIG BROTHER 2005 -palkinnot jaetaan