Lex Karpela korjattava yhdessä häpeärangaistuksen kanssa

| Helsinki 3.4.2006
| Electronic Frontier Finland ry
|

EFFI: Lex Karpela korjattava yhdessä häpeärangaistuksen kanssa
==============================================================

Electronic Frontier Finland ry (EFFI) vaatii, että eduskunta korjaisi
ns. häpeärangaistuslain käsittelyn yhteydessä tekijänoikeuslakiin Lex
Karpelan jättämät virheet. Tällä hetkellä esimerkiksi kuluttaja voi
saada laillisesti ostamansa DVD-levyn varmuuskopioinnista sakot ja
antikvariaatin pitäjä voidaan tuomita vankeuteen ETA-alueen
ulkopuolelta tuomiensa kirjojen myynnistä.

EFFIn puheenjohtaja Tapani Tarvainen selittää: “Häpeärangaistuslaissa
otetaan kantaa tekijänoikeuslaista löytyviin sanktioihin. Tämä avaa
eduskunnalle mahdollisuuden korjata samalla kertaa pahimmat Lex
Karpelan virheet.” Tarvainen täsmentää: “Esitimme vastaavia muutoksia
jo hallituksen esitykseen, mutta Karpelaa ja kumppaneita ei näytä
vieläkään kiinnostavan kuluttajamyönteisen tekijänoikeuspolitiikan
tekeminen.”

EFFI vastustaa jyrkästi ns. häpeärangaistuksen käyttöönottoa. Lisäksi
teosten kopioiminen omaan käyttöön on sallittava teknisistä
rajoitteista huolimatta, harmaantuonnin sanktioita lievennettävä ja
operaattorien välikopiointia koskevaa pykälää järkevöitettävä.

EFFIn hallituksen jäsen Ville Oksanen lisää: “Pelkäämme, että lain
eduskuntakäsittelyssä tullaan taas takertumaan vain yhteen
ylilyöntiin. Eduskunnalla olisi nyt kuitenkin erinomainen mahdollisuus
näyttää, että se kuuntelee sisältöteollisuuden lobbarien lisäksi myös
ihan tavallisia kansalaisia.” Oksanen päättää: “Tulemme joka
tapauksessa seuraamaan prosessia hyvin tarkasti, jotta vuoden päästä
vaaleissa äänestäjät voivat tehdä informoidun päätöksen ehdokkaan
valinnasta.”

Lisätietoja:
————

| Tapani Tarvainen
| puheenjohtaja, Electronic Frontier Finland ry
| tapani.tarvainen@effi.org
| 040 729 3479
|

| Ville Oksanen
| Hallituksen jäsen, Electronic Frontier Finland ry
| 040 536 8583
|

| EFFI:n lausunto ns. häpeärangaistuslaista:
| http://www2.effi.org/tekijanoikeus/lausunto2005-12-09.html
|

| OPM: EFFI sittenkin oikeassa
| http://www2.effi.org/blog/2005-09-21-Ville-Oksanen.html
|

| Analyysi “toisen sukupolven” CD-kopionsuojausjärjestelmästä,
| http://www.cs.princeton.edu/~jhalderm/cd3/
|

| Tekijänoikeuslain ongelmiin ei tunnu löytyvän ratkaisua,
| http://www2.effi.org/blog/kai-2005-09-21.html
|

| Kooste Lex Karpelan tapahtumista:
| http://www2.effi.org/blog/kai-2005-09-20.html
|

| EFFIn tietopaketti Lex Karpelasta:
| http://www2.effi.org/tekijanoikeus/laki/tekijanoikeus-faq.html
|